Marsalkka Mannerheimille ja Jean Sibeliukselle kuuluneita esineitä huutokaupattiin huippuhinnoin – veistetyillä sianpäillä koristeltu presidentti Svinhufvudin nojatuoli ei mennyt kaupaksi

Hagelstam & co huutokauppasi keskiviikkona poikkeuksellisia esineitä, kun tarjolla oli niin marsalkka C.G.E. Mannerheimin katelautasia, presidentti Pehr Evind Svinhufvudin nojatuoli kuin säveltäjä Jean Sibeliuksen nuottikäsikirjoitus.

Viisi Mannerheimille kuulunutta ja hänen vaakunallaan koristeltua hopeista katelautasta myytiin 19 000 euron hintaan lähtöhinnan ollessa 5 000 euroa. Toimitusjohtaja Joachim Borgström kertoo, että lautasille löytyi monta kiinnostunutta huutajaa, pääosin Suomesta.

– On paljon keräilijöitä, jotka ovat kiinnostuneet Suomen historiasta. Mannerheimille löytyy ihan oman luokan keräilijöitä, Borgström sanoo.

Svinhufvudin nahkaisen, veistetyillä sianpäillä koristellun nojatuolin 8 000 euron lähtöhinta lienee ollut liian korkea, sillä esine jäi myymättä. Sen sijaan Sibeliuksen nuottikäsikirjoitus herätti Borgströmin mukaan jopa kansainvälistä kiinnostusta. Lopulta kaksi suomalaista huutajaa kilpaili esineestä loppuun asti ja hinta nousi aina 15 000 euroon.

– Hinta on aika poikkeuksellinen, koska näitä on ollut hyvin vähän myynnissä ylipäätään. Miten käsikirjoitus sijoittuu hänen tuotantoonsa ja miten mielenkiintoinen se on, sitä on aina hankala etukäteen ennustaa, Borgström kommentoi.

Myyty nuottikäsikirjoitus on ruotsin kielelle tehty uudelleensovitus jumalanpalveluksissa käytetystä Herran siunauksesta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut