Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Ulkoministeri Haavisto ei usko, että Suomen Nato-jäsenyysprosessi olisi umpikujassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ei usko, että Suomen Nato-jäsenyysprosessi olisi lopullisessa umpikujassa, vaan hän arvioi, että neuvotteluissa päästään eteenpäin.

Haaviston mukaan neuvotteluja Turkin kanssa jatketaan virkamiestasolla. Neuvottelujen aikataulu ei Haaviston mukaan ole Suomesta kiinni, vaan Suomi on valmis esimerkiksi viikoittaisiin tapaamisiin Turkin edustajien kanssa.

Haaviston mukaan Turkin kanssa syntynyt tilanne kysyy hermoja ja kestävyyttä, kun aikataulut venyvät. Haaviston mukaan syntynyt tilanne voi olla vaikea "yksiniittisille" suomalaisille, jotka haluaisivat, että asioissa olisi selvät sävelet.

Turkki on toistuvasti ilmaissut vastustavansa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vedoten muun muassa siihen, että maat majoittavat kurditerroristeja.

Haavisto luonnehtii Turkin kanssa syntynyttä tilannetta kiirastuleksi, johon Suomi ei ollut valmistautunut, sillä alustavissa kontakteissa Turkin kanssa ei noussut esiin nyt nähtyjä varaumia.

– Kyllä me kestämme tällaiset pienet konkelotkin tässä tilanteessa. En usko, että tämä on lopullinen umpikuja, vaan tästäkin päästään eteenpäin, Haavisto sanoi toimittajille eduskunnassa.

Suomessa ja Ruotsissa tehdään "kotitehtäviä"

Haaviston mukaan Turkin kanssa on sovittu, että keskustelut jatkuvat, mutta seuraavan tapaamisen ajankohtaa ei ole sovittu.

Suomen, Ruotsin ja Turkin viisi tuntia kestäneet neuvottelut Turkin pääkaupungissa Ankarassa viime viikon keskiviikkona sujuivat Haaviston mukaan hyvässä hengessä.

Nyt Suomessa ja Ruotsissa tehdään Haaviston mukaan "kotitehtäviä" ja valmistaudutaan Turkin kysymyksiin esimerkiksi terrorismilainsäädännöstä ja suhteesta kurdijärjestö PKK:hon, joka on EU:ssa kielletty organisaatio.

– Myöskin asevientikysymykset ovat olleet Turkin nostamana esillä ja erilaiset karkotuspyynnöt. Maat tietysti noudattavat näissä asioissa omaa lainsäädäntöään. Tätä on varmasti hyvä selventää näissä keskusteluissa, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan Turkin protestointi Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan saattaa osittain johtua puutteellisista tiedoista Suomen terrorismilainsäädäntöön liittyen. Haavisto muistuttaa, että Suomen terrorismilainsäädäntöä on tänä vuonna tiukennettu.

– On hyvä, että tarkistamme, että heillä on ajankohtaiset tiedot meidän lainsäädännöstämme, käytännöistämme ja myöskin meidän viranomaistemme toiminnasta. Kun emme ole Euroopan unionissa yhdessä emmekä ole vielä olleet Naton puitteissa yhdessä, niin tietenkään tätä yhteistyötä ei ole niin paljon Turkin kanssa ollut, Haavisto sanoi.

Madridissa myönteistä kerrottavaa?

Haaviston mukaan jäsenyysprosessin etenemisaikataulua on erittäin vaikea arvioida, koska se riippuu muista toimijoista kuin Suomesta ja Ruotsista.

– Ehkä sellainen ajatus on edelleen olemassa, että Madridin huippukokouksessa Natolla olisi myönteistä kerrottavaa laajenemisesta ja että saataisiin asiat siihen mennessä johonkin malliin, vaikkapa niin, että ensimmäinen kierros neuvotteluista Suomen ja Ruotsin kanssa olisi tapahtunut, Haavisto sanoi viitaten tämän kuun lopussa olevaan Naton huippukokoukseen.

– Edelleen on ihan mahdollinen sekin aikataulu, että ennen tämän vuoden loppua maat tulevat Nato-jäseniksi hyväksytyiksi, mutta tietysti asiat voivat pitkittyä. Jokainen jäsenmaa tässä voi määrätä tätä tahtia, Haavisto jatkoi.

Haaviston mukaan Natossa on sisäistä painetta siihen, että Madridin huippukokouksesta tulisi menestyksekäs. Haavisto keskusteli pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa viime lauantaina.

– Natolla organisaationa on tavoitteena, että Madridin huippukokouksesta tulisi positiivisia viestejä varsinkin näinä aikoina, kun Ukrainan tilanne on hyvin kriittinen, Haavisto sanoi.