Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tunnetun venäläisen äärioikeistolaisajattelijan tytär kuoli autopommi-iskussa – tapauksesta aloitettu rikostutkinta

Venäläisen äärioikeistolaisen ajattelijan Aleksandr Duginin tyttären Darja Duginan kuolemasta on aloitettu rikostutkinta, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass. Dugina kuoli autopommi-iskussa lauantai-iltana Moskovassa.

1992 syntyneen Duginan ajama auto, joka kuului hänen isälleen, räjähti Bolshie Vjazemyn kylässä Moskovan alueella. Venäjän tutkintavaliokunta tiedotti Tassin mukaan tänään, että räjähde oli oletettavasti sijoitettu Duginan ajamaan autoon. Tutkintavaliokunnan mukaan Dugina kuoli tapahtumapaikalla. Tutkinnan tapahtumapaikalla kerrottiin olevan vielä kesken.

Tassin haastatteleman Dugin vanhemman johtaman Horizon-kansanliikkeen edustajan mukaan räjähdyksen kohde saattoi olla Aleksandr tai molemmat Duginit.

Tassin mukaan Darja ja hänen isänsä olivat yhdessä musiikkifestivaaleilla ja heidän oli ollut tarkoitus matkustaa samassa autossa.

Venäläisen Baza-uutismedian Telegram-kanavan mukaan vanhempi Dugin oli viime hetkellä vaihtanut toiseen autoon. Baza jakoi tapahtumapaikalla kuvattuja videoita, joiden mukaan Dugin saapui räjähdyspaikalle noin kymmenen minuuttia auton räjähdettyä.

Räjähdyksessä surmansa saanut Darja Dugina oli poliittinen tutkija ja toimittaja. Dugina oli monen länsimaan sanktioiden kohteena osallistuttuaan UWI-valeuutisprojektin vetämiseen.

Atlantic Council -ajatushautomon pyörittämän valeuutisten paljastamiseen erikoistuneen Digital Forensic Research Labin mukaan UWI liittyi pahamaineiseen Internet Research Agencyyn. Internet Research Agency pyöritti trollifarmeja ja sekaantui erikoissyyttäjä Robert Muellerin raportin mukaan muun muassa vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin sosiaalisen median valetileillä.

Trollitehtaissa tai -farmeissa työntekijät keskittyvät propagandan levittämiseen internetissä. Suomessa Pietarin trollitehtaasta on kirjoittanut Yle.

Ukraina kiistänyt osallisuutensa iskuun

Mikään taho ei toistaiseksi ole ilmoittautunut autopommi-iskun tekijäksi, mutta syyttävää sormea on osoitettu Ukrainaa kohti. Muun muassa Donetskin "kansantasavallan" aluejohtaja Denis Pushilin on syyttänyt Telegramissa ukrainalaisten yrittäneen murhata Aleksandr Duginin.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova kommentoi Telegramissa, että mikäli Ukrainan todetaan todella olleen iskun takana, tullaan teko näkemään valtioterrorismina.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Myhailo Podoljak on kiistänyt Ukrainan osallisuuden iskuun.

– Ukrainalla ei ollut mitään tekemistä eilisen räjähdyksen kanssa, sillä emme ole rikollisvaltio, Podoljak sanoi televisioidussa puheessa

Isä on vaikutusvaltainen ajattelija

Aleksandr Duginia on toisinaan kansainvälisessä mediassa luonnehdittu "Putinin aivoiksi". Hänen on sanottu lanseeranneen Novorossija- eli Uusi Venäjä -termin, jota käytettiin venäläisessä propagandassa laajalti Ukrainan itä- ja eteläosista Venäjän alun perin hyökättyä Ukrainaan 2014.

Esimerkiksi kuitenkin Helsingin Sanomien mukaan Dugin ei tosiasiassa kuulu Venäjän presidentin Vladimir Putinin sisäpiiriin ja hänen vaikutusvaltaansa on liioiteltukin. Samaa mieltä on myös toimittaja ja tutkija Kamil Galejev.

STT:n haastattelussa vuonna 2014 Dugin itse kiisti arvelut siitä, että hän olisi Kremlin tai Putinin ideologi. Sen sijaan hän sanoi, että Putin oli tuolloin alkanut puhua lisääntyvässä määrin samoista asioista, joista Dugin itse on kirjoittanut.

Aiemmin Dugin suhtautui kriittisesti osaan Putinin linjauksista, koska ne olivat hänen mukaansa liian liberaaleja.

Joutui eroamaan professuuristaan

Vaikka Aleksandr Duginin vaikutusvallasta on eriäviä mielipiteitä, hänen ajatustensa on kuitenkin nähty saavan laajalti vastakaikua Venäjällä. Dugin on luonnehtinut itseään perinteisen venäläisen ajattelun jatkajaksi. Duginin on sanottu milloin ajavan uuden Venäjän imperiumin pystyttämistä, milloin euraasialaista liittoa.

STT:n haastattelussa vuonna 2014 Dugin arveli, että Krimin lisäksi myös muita Ukrainan osia tulisi liittymään Venäjään.

Äärioikeistolaiseksi ja kansallismieliseksi luonnehdittu Dugin on kohauttanut esimerkiksi 2014 toteamalla ukrainalaisista niin kovasanaisesti, että joutui eroamaan professuuristaan.

– Tappakaa, tappakaa, tappakaa ne. Mitään neuvotteluja ei pitäisi järjestää, Dugin kommentoi Anna News -uutistoimiston haastattelussa.