Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taloyhtiöt haluaisivat parantaa energiatehokkuuttaan, mutta osaamista puuttuu

Taloyhtiöt haluaisivat parantaa energiatehokkuuttaan, mutta yhtiöt kokevat oman osaamisensa riittämättömäksi.

Lähes kolme neljästä Kiinteistöliiton kyselyyn vastanneesta taloyhtiöiden edustajasta kertoi, että energiatehokkuudessa olisi parantamisen varaa omassa taloyhtiössä. Kiinteistöliiton mukaan taloyhtiöiden hallitusten jäsenet kokevat kuitenkin, ettei heidän yhtiöillään ole riittävästi tietoa ja osaamista.

Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy arvioi Kiinteistöliiton tiedotteessa, että osaamista on enemmän kuin vastatessa on kuviteltu. Valtaosa vastaajista ja heidän edustamistaan yhtiöistä on nimittäin toiminut tavalla tai toisella energiankäytön tehostamiseksi.

– Ajatuksissa on heti isot remontit, ja arkisia asioita, kuten huoltotoimia, ei välttämättä mielletä riittävästi energiatehokkuutta parantaviksi toimenpiteiksi, Pylsy sanoo.

Hän pitää kuitenkin huolestuttavana sitä, että noin puolet kyselyyn vastanneista ei osannut ottaa kantaa osaamisen tasoon tai ei pitänyt isännöinnin osaamista riittävänä.

Lähes 3 000 vastaajaa

Osaamisen puutetta koetaan myös ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumisessa. Vain noin joka viides vastaaja koki, että oma taloyhtiö on varautunut esimerkiksi lisääntyviin helteisiin, sateisuuteen ja tuulisuuteen.

Kiinteistöliitto toteutti energia- ja ilmastokyselyn jäsentaloyhtiöilleen touko–kesäkuussa tänä vuonna. Verkkokyselyyn vastasi lähes 3 000 vastaajaa, joista noin kaksi kolmasosaa oli taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia ja yksi kolmasosa hallituksen jäseniä. Vastauksia tuli kaikkialta Suomesta.