Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verohallinto on lähettänyt kymmeniä tuhansia tekstiviestejä – muistutuksia on laitettu näistä syistä

Verohallinto on lähettänyt loppuvuoden aikana tekstiviestillä ison määrän erilaisia muistutuksia.

Tällä viikolla muistutusviestejä ovat jo saaneet ja tulevat vielä saamaan elinkeinonharjoittajat, henkilöyhtiöt ja osakeyhtiöt, joille on laitettu menemään kaikkiaan 10 000 tekstiviestiä. Viesteissä muistutetaan arvonlisäveroilmoituksen määräpäivästä.

Edellisen ryhmän lisäksi marraskuussa muistutusviestin kiinteistöveron e-laskusta saivat ne kiinteistöjen omistajat, joilla ei ole käytössään e-laskua. Syksyn aikana Verohallinto on lähettänyt tasaisin välein tekstiviestejä arvonlisäveroilmoituksen määräpäivistä ja kiinteistöverolaskuista.

Verohallinto muistuttaa, ettei sen lähettämissä tekstiviesteissä ole koskaan mukana linkkejä.