Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Kaksi kolmasosaa Pandemrixin narkolepsiahaitoista valittaneista sai myönteisen korvauspäätöksen

Kaksi kolmasosaa Pandemrix-rokotteen narkolepsiaepäilyistä valittaneista on saanut myönteisen korvauspäätöksen, ilmoitti Lääkevahinkovakuutuspooli (LVP) maanantaina.

Lääkevahinkovakuutuspoolille on tehty kaikkiaan 486 vahinkoilmoitusta liittyen vuoden 2009 Pandemrix-rokotekampanjaan.

Narkolepsiaan liittyvistä epäilyistä tuli 367 ilmoitusta, joista 236 johti myönteiseen ja 131 hylkäävään korvauspäätökseen.

Vahinkoilmoituksista 93 hylättiin, koska korvauksenhakijan oireet olivat alkaneet yli kahden vuoden kuluttua rokotuksesta. Kaksi vuotta on LVP:n linjaama aikaikkuna syy-yhteyden olemassaololle.

Pandemrixin muihin haittavaikutuksiin liittyviä ilmoituksia tehtiin 119. Niistä 100 sai hylkäävän korvauspäätöksen.

Uusia asiaan liittyviä vahinkoilmoituksia ei voi tehdä enää minnekään, sillä vuoden 2009 Pandemrix-kampanjan rokotusten osalta määräaika uusien vahinkojen ilmoittamiselle umpeutui viime vuonna. LVP:n vastuulla oleva lääkevahinkovakuutus päättyi vuonna 2011.

Korvausten maksaminen Pandemrixin haitoista jatkuu pitkälle tulevaisuuteen erityisesti siksi, että monet rokotteesta sairastuneet olivat lapsia ja nuoria. Narkolepsian keskeisiä piirteitä ovat väsymys ja nukahtelutaipumus.

Rokotteen otti Suomessa vuosina 2009–2020 sikainfluenssaa vastaan yhteensä lähes 2,8 miljoonaa ihmistä. Pandemrixin antaminen lopetettiin, kun selvisi, että se oli johtanut narkolepsiatapausten lisääntymiseen.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 16.31: Vuoden 2009 Pandemrix-kampanjaan liittyviä uusia vahinkoilmoituksia ei voi tehdä enää minnekään, toisin kun jutussa aikaisemmin kerrottiin.