Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Tänään sää alkaa lauhtua, osassa maata sateet voivat tulla räntänä ja vetenä – toivetta valkoisesta joulusta ei kuitenkaan kannata vielä hylätä

Sää lauhtuu tänään Suomen etelä- ja keskiosissa. Pohjoisessa pysytellään vielä pakkasen puolella.

Hajanaisia lumisateita on luvassa eri puolilla Suomea, mutta etelä- ja länsirannikolla sateet voivat tulla osittain räntänä ja vetenä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on huono suuressa osassa maata jäätävän tihkusateen, lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi. Varoitukset huonosta ajokelistä ovat varhaisaamusta eteenpäin voimassa Pohjois-Pohjanmaalta eteläiseen Suomeen asti. Etelässä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä ei ole varoituksia voimassa.

Alkuviikosta lämpötila kipuaa Ilmatieteen laitoksen mukaan reilustikin plussan puolelle, ja eteläisessä Suomessa voi olla jopa viisi astetta lämmintä.

Suojasää sulattaa pakkaslunta alkuviikon aikana. Lunta on etelässä kuitenkin niin runsaasti, ettei se luultavasti häviä kokonaan. Maan vähälumisemmilla alueilla, kuten länsiosissa ja rannikolla, tilanne voi olla toinen.

Valkoinen joulu on koko maassa kuitenkin vielä mahdollinen, sillä hajanaisia lumisateita on luvassa viikon keskivaiheilla. Lisäksi joulunpyhiksi on näillä näkymin luvassa pakkasta.