Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Kuvanveistäjä Eetu Huhtala on Vuoden nuori taiteilija 2023 – "Pyrin tuottamaan hetkiä, jotka ovat meille samanaikaisesti tuttuja ja vieraita"

Helsinkiläinen kuvanveistäjä Eetu Huhtala on valittu Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2023.

Vuonna 1993 syntynyt Huhtala on järjestyksessä 39. Vuoden nuori taiteilija. Kyseessä on Tampereen kaupungin vuosittain myöntämä palkinto, jolla pyritään tukemaan kansainvälisesti kiinnostavia alle 35-vuotiaita suomalaistaiteilijoita. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984.

Tampereen kaupunki myöntää Huhtalalle 20 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa.

Arkipäiväisiä ja tuttuja esineitä

Äänekoskelta kotoisin oleva Huhtala on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021.

Huhtala kertoo Tampereen kaupungin tiedotteessa, että hänen taiteellinen tuotantonsa koostuu liikkuvista mekaanisista ja suurikokoisista veistoksista sekä muista moniaistillisista teoksista.

Huhtalan teosten lähtökohtana on arkisia esineitä ja laitteita, jotka esitetään etäännyttämällä ne alkuperäisestä tehtävästään.

Teoksissa on kuvattu muun muassa kylpyammetta, joka ei yrityksistä huolimatta täyty vedellä, ja jääkylmää penkkiä, jossa on mahdotonta istua.

– Humaanit kokemukset kiinnittyvät työskentelyssäni arkipäiväisiin ja tuttuihin esineisiin, joiden muotoja sekä toimintoja teokseni usein lainaavat, Huhtala kertoo.

– Pyrkimyksenäni on tuottaa kuvanveiston keinoin yksittäisiä hetkiä, tapahtumia ja tuntemuksia, jotka ovat samanaikaisesti meille tuttuja mutta meistä ulkoisia, vieraita.

Teoksia esillä useissa näyttelyissä

Huhtalan teoksia on ollut esillä ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi Huhtalalla on ollut yksityisnäyttelyt Helsingin Project Roomissa ja Galleria Sculptorissa. Hänen ensimmäinen julkinen teoksensa "Another" valmistui Helsingin Tanssin taloon viime vuonna.

Huhtalan teoksia on esillä myös Jenni ja Antti Wihurin säätiön kokoelmassa Rovaniemen taidemuseossa sekä Saastamoisen säätiön kokoelmassa Espoon modernin taiteen museossa.