Pandojen mahdollinen palauttaminen Kiinaan on ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Ähtärin eläinpuiston asia. Haavistolta kysyttiin lauantaina Ylen Ykkösaamussa, pitäisikö pandat palauttaa Kiinaan.
– Se on varmaan Ähtärin asia, ei siihen liity suuria ulkopoliittisia intohimoja, Haavisto vastasi.
Ykkösaamussa keskityttiin Suomen ja Ruotsin Nato-tiehen tulleisiin mutkiin sekä Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa liittyviin asioihin.
Ähtärin eläinpuisto kertoi perjantaina, että se alkaa valmistella Pyry- ja Lumi-isopandojen palauttamista Kiinaan. Lopullinen päätös palauttamisesta tehdään eläinpuiston hallituksen kokouksessa helmikuun lopussa.
Taustalla on se, että eläinpuistolle esitetty viiden miljoonan euron avustuspakettiesitys vedettiin pois valtion lisäbudjetista.
Pandojen tilanteen selvittämiseksi ollaan perustamassa virkatyöryhmää. Ryhmä koostuu maa- ja metsätalousministeriön, valtiovarainministeriön sekä ulkoministeriön edustajista. Sen odotetaan aloittavan työnsä ensi viikolla.
Pandoilla pitkä vuokrasopimus
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kertoi STT:lle perjantaina, että ministeriöiden pandatyöryhmän keskeinen työ on tarkistaa, kuinka paljon muuta kuin julkista rahaa tai valtion rahaa on löydettävissä pandojen ylläpitoon.
– Lisäksi saattaa nousta esiin se, onko tässä jotakin Suomen Kiina-suhteisiin liittyvää, sanoi Majanen STT:n haastattelussa.
Majasen mukaan ei ole tiedossa, että Kiina olisi ollut toistaiseksi yhteydessä Suomen viranomaisiin, tai Suomi Kiinan viranomaisiin, pandojen mahdollisesta palauttamisesta.
Myös ulkoministeriöstä ja tasavallan presidentin kansliasta kerrottiin perjantaina STT:lle, ettei Kiinalta ollut tullut pandojen tilanteeseen liittyviä yhteydenottoja.
Pandakaksikko saapui Kiinasta Suomeen vuonna 2018, ja pandat ovat Ähtärissä 15 vuoden vuokrasopimuksella. Eläinpuiston näkemyksen mukaan tämä pandojen suojelusopimus voidaan tulkita Suomen ja Kiinan valtioiden väliseksi raamisopimukseksi.
Kurvinen: Hallituskumppaneilta ei tukea
Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk.) mukaan keskustan hallituskumppanit eivät tukeneet ehdotettua viiden miljoonan euron avustusta Ähtärin eläinpuiston pandoille. Kurvinen ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että laajasti kritisoitu ehdotus pandarahoista vedetään pois.
– Hallituskumppanit alkoivat hakata meitä poliittisesti tällä asialla, niin silloin minä vihelsin pelin poikki, Kurvinen sanoi STT:lle keskustan vaaliristeilyllä perjantaina.
Kurvisen mukaan muilta hallituspuolueilta pitää kysyä, miksi ne eivät olleet valmiita avustamaan Ähtärin eläinpuistoa. Hän toivoo virkatyöryhmän löytävän vaihtoehtoja pandojen tilanteeseen.
– On tietysti tosi harmillista, jos Lumi ja Pyry joudutaan palauttamaan Kiinaan, mutta nyt virkatyöryhmä tätä selvittää, Kurvinen sanoi.