Sää on tänään koko maassa poutainen ja paikoin myös selkeä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen. Vain Pohjois-Lapin alueella tulee sunnuntain vastaisena yönä hieman lunta.
Suuressa osassa maata mitataan päivällä pakkaslukemia.
– Ahvenanmaalla ja lounaassa ollaan nollan tuntumassa, muuten on pikkupakkasta. Lapissa voi olla aamulla paikoin alle -10 astetta mutta päivällä sielläkin pysytellään 5 ja 10 pakkasasteen välillä.
Maanantain vastaisena yönä saapuu lumisadealue
Poutainen sää muuttuu maanantain vastaisena yönä, kun Suomeen saapuu lounaasta lumisadealue.
Meteorologin mukaan maanantain aamuruuhkan aikoihin suuressa osassa maata tulee sateita jossain muodossa. Aivan maan lounaisosassa sade voi tulla vetenä tai räntänä, mutta ainakin Vaasan ja Lappeenrannan pohjoispuolella sataa lunta.
Lunta kertyy alustavien arvioiden mukaan maan keskiosan ja erityisesti Pohjanmaan maakuntien alueella paikoin noin 10–15 senttimetriä. Siiskosen mukaan on kuitenkin vielä hieman epävarmaa, minne suurin lumikertymä sijoittuu.
Lounaassa ja lännessä lämpötila kiipeää maanantaina muutaman asteen plussan puolelle, mutta pohjoisessa ollaan hieman pakkasen puolella. Sää kuitenkin kylmenee illan mittaan pakkasen puolelle myös etelämpänä.
Maan eteläosassa sää poutaantuu meteorologin mukaan illan mittaan. Maan keskiosissa ja pohjoisessa lumisade jatkuu heikompana tiistain puolelle.
Ilmatieteen laitos varoittaa maanantaina huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä lähes koko maassa ihan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.