Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USA:n puolustusministeriö havaitsi toisen kiinalaisen vakoiluilmapallon, tällä kertaa Latinalaisessa Amerikassa

Yhdysvaltojen puolustusministeriö on havainnut toisen kiinalaisen vakoiluilmapallon. Ministeriön tiedottajan Pat Ryderin mukaan tällä kertaa havainto on tehty Latinalaisessa Amerikassa.

Ryderin mukaan puolustusministeriö on arvioinut, että kyseessä on eri ilmapallo kuin se, josta Yhdysvallat kertoi torstaina. Ryderin mukaan ensimmäinen, maan luoteisosien yllä havaittu pallo on nyt menossa kohti itää Yhdysvaltojen keskiosia kohti. Yhdysvallat on ilmoittanut, ettei vakoiluilmapalloa ammuta alas turvallisuussyistä.

Torstaina Yhdysvaltojen ilmatilasta tehty havainto johti siihen, että maan ulkoministeri Antony Blinken lykkäsi Kiinan-vierailuaan, jonka oli ollut määrä alkaa sunnuntaina.

Blinken soitti kiinalaiskollegalle

Blinken kertoi puhuneensa kiinalaiskollegansa Wang Yin kanssa perjantaina puhelimessa ja tehneensä selväksi, että pallon ilmaantuminen Yhdysvaltojen ilmatilaan loukkaa Yhdysvaltojen suvereniteettiä ja kansainvälistä lakia. Hän piti tekoa vastuuttomana.

Blinken sanoi kertoneensa Wangille myös, että Yhdysvallat on sitoutunut diplomaattiseen kanssakäymiseen Kiinan kanssa. Hän aikoo suunnitella matkaa Pekingiin, kun (diplomaattiset) olosuhteet sen sallivat.

– Ensimmäinen askel on saada valvontalaitteet pois ilmatilastamme. Keskitymme nyt siihen, Blinken lisäsi.

Blinken olisi ollut ensimmäinen Kiinassa vieraillut Yhdysvaltojen korkean tason edustaja sitten lokakuun 2018.

Kiina syyttää yhdysvaltalaisia poliitikkoja ja mediaa mustamaalauksesta

Kiinan ulkoministeriö julkaisi lauantaina paikallista aikaa lausunnon, jossa se syytti yhdysvaltalaisia poliitikkoja ja mediaa Kiinan mustamaalaamisesta.

– Kiina ei koskaan loukannut minkään suvereenin maan aluetta ja ilmatilaa, lausunnossa sanottiin.

Kiinan ulkoministeriö kertoi perjantaina, että Yhdysvaltojen ilmatilassa oleva pallo on siviilikäytössä oleva ilma-alus, jota käytetään pääasiassa meteorologisiin tutkimuksiin.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Kiina pahoitteli miehittämättömän aluksen "tahatonta" päätymistä Yhdysvaltojen ilmatilaan.

Asiantuntija: Ensimmäinen pallo saattoi ohjautua kehittyneen tekoälyn avulla

Yhdysvaltalaisasiantuntijan mukaan Yhdysvaltojen yläpuolella leijaillut epäilty vakoiluilmapallo saattoi ohjautua kehittyneen tekoälyteknologian avulla.

Marathon Initiative -ajatushautomon asiantuntija William Kim kertoo uutistoimisto AFP:lle, että ilmapallot ovat arvokas havainnointityökalu ja niitä on vaikea ampua alas.

Siinä missä satelliitit ovat enenevässä määrin herkempiä sekä maasta että avaruudesta tehdyille iskuille, on palloilla niihin nähden selkeitä etuja. Pallot eivät esimerkiksi näy tutkassa. Lisäksi ne pystyvät pysymään pitkiäkin aikoja varsin liikkumattomana havainnoitavan alueen yllä, toisin kuin jatkuvasti liikkeessä olevat satelliitit.

Kimin mukaan ensimmäinen pallo näytti tavalliselta sääpallolta, mutta sillä oli erityisiä tuntomerkkejä. Pallolla oli esimerkiksi varsin suuri ja näkyvä hyötykuorma, joka koostui muun muassa ohjaukseen ja tiedonkeruuseen tarkoitetusta elektroniikasta. Laitteisto sai virtansa suurista aurinkopaneeleista.

Lisäksi pallolla vaikuttaa olleen kehittynyttä ohjausteknologiaa, jollaista Yhdysvaltojen asevoimat ei ole vielä saanut taivaalle.

Pallo voi ohjata itseään ilmassa tapahtuvia muutoksia havainnoiden

Kimin mukaan tekoäly on mahdollistanut muun muassa sen, että ilmapallo voi ympäröivässä ilmassa tapahtuvia muutoksia lukien muuttaa korkeuttaan, jotta se saa ohjattua itsensä minne haluaa.

– Ennen piti olla joko lieka -- tai sitten se (pallo) vain lähetettiin ylös ja se meni, minne tuuli sitä vei, Kim sanoi.

Lisäksi liikennöintiin voisi Kimin mukaan liittyä radioyhteyksiä kotitukikohtaan.

– Jos tarkoituksena on tarkkailla (mannertenvälisten ballististen ohjusten) siiloja, mikä on yksi teorioista -- ei sitä välttämättä tarvitsisi käskeä muuttamaan sijaintiaan, hän kuitenkin lisäsi.

Kimin mukaan on myös täysin mahdollista, että kiinalaispallon oli tarkoitus kerätä tietoja Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelta mutta pallossa oli toimintahäiriö.

Pallot toimivat tavallisesti 20–30 kilometrin korkeudessa, mutta kyseinen pallo oli ollut Kimin mukaan noin 14 kilometrissä. Kimin mukaan kävisi järkeen operoida palloa korkeammalla, jos sen haluaa olevan vaikeammin havaittavissa ja alasammuttavissa.

Alasampuminen vaikeaa - pallot eivät räjähdä, kun niitä ampuu

Pallojen ampuminen alas ei ole Kimin mukaan kuitenkaan niin helppoa kuin voisi luulla. Hän painottaa pallojen käyttävän heliumia, joten palloa ei voi vain ampua ja odottaa sen leimahtavan tulipalloksi.

– Jos siihen onnistuu tekemään reikiä, se vain ikään kuin vuotaa tyhjiin hyvin hitaasti.

Kimin mukaan Kanadan ilmavoimat lähetti vuonna 1998 F-18-hävittäjiä ampumaan alas karkuun lähtenyttä sääpalloa.

– He ampuivat siihen tuhat 20-millimetrisen tykin ammusta. Ja silti sillä kesti kuusi päivää ennen kuin se vihdoin tuli alas, hän sanoi ja painotti, etteivät pallot räjähdä tai poksahda, kun niitä ampuu.

Hänen mukaansa on myös epävarmaa, toimisivatko maasta ilmaan ammuttavat ohjukset palloja vastaan. Niiden ohjausjärjestelmät on suunniteltu nopeasti liikkuviin ohjuksiin ja ilma-aluksiin osumista ajatellen.