Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sähköale kiihtyy: "Todennäköistä, että laskua on tulossa kaikilla" – Tästä syystä kallis määräaikainen pysyy kuitenkin kalliina

Sähkö halpenee kevään mittaan rajusti monilla muillakin kuin pörssisähkön käyttäjillä. Sähkönmyyjäyhtiö toisensa perään on ilmoittanut hinnan alennuksista, jotkut ovat alentaneet hintaa jo pariin kertaan.

Tässä kuussa esimerkiksi Helen kertoi lähes puolittavansa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinnan huhtikuusta alkaen noin 17 senttiin kilowattitunnilta. Vastaavasti Oomi alentaa hintojaan 19,90 senttiin kilowattitunnilta. Muun muassa Vantaan Energian sähköä myyvä Oomi on jo laskenut hintaa tammi-maaliskuulle runsaaseen 24 senttiin.

Fortum puolestaan alkoi joulukuussa myydä uutta osittain kiinteähintaista sopimusta, jossa sähkön perushinta on 18,99 senttiä kilowattitunnilta. Hinta vaihtelee noin viisi senttiä suuntaan tai toiseen riippuen siitä, käyttääkö sähköä kalliina vai halpana aikana.

Ainakin joka kolmas sähköyhtiö on laskenut hintojaan jo tämän vuoden aikana, kertoo vähittäismarkkinoita seuraava analyytikko Markus Nora Energiavirastosta.

– Jos vertaa vuoden ensimmäistä päivää tähän viikkoon, tähän mennessä 21 myyntiyhtiötä on laskenut ainakin joidenkin tuotteidensa hintaa. On hyvin todennäköistä, että laskua on tulossa kaikilla.

Kaikkiaan sähköyhtiöitä on noin 60.

Tilastossa eivät ole vielä kaikki kuluttajille ilmoitetut alennuspäätökset, sillä sähköyhtiöiden pitää ilmoittaa hintansa Energiavirastolle vasta juuri ennen kuin ne astuvat voimaan.

Lopulta futuurit ovat aina väärässä. Emme vain tiedä, kumpaan suuntaan.

Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry

Moni sähköyhtiö lakkasi viime vuoden lopussa tarjoamasta kiinteähintaisia toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia. Nämä sopimukset eivät ole mukana Energiaviraston seurannassa, sillä yhtiöiden on ilmoitettava vain tarjolla olevien sopimusten hinnat.

– 21 on alakanttiin arvio, koska siitä puuttuu mahdollisesti osa vanhoista sopimuksista ja siitä puuttuvat pörssisidonnaiset sopimukset. Niillä, joilla on pörssisopimus, on varmasti hinta laskenut, Markus Nora toteaa.

Kiinteähintaisten sopimusten hinta on laskenut hitaammin kuin pörssisähkön. Tätä selittää Noran mukaan hinnan määräytyminen.

– Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinta pitää ilmoittaa asiakkaille kuukautta etukäteen. Maaliskuun hinta pitää siis tietää jo tammikuun lopussa ja hintariskistä johtuen laskuissa saatetaan olla hieman varovaisia etenkin tukkuhintojen heilahdellessa nopeasti.

Kiinteän hinnan alennukset koskevat vain niitä asiakkaita, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus tai jotka ottavat nyt uuden määräaikaisen sopimuksen.

Määräaikaisen sopimuksen korkealla hinnalla tehneiden tilanne on hankalampi, sillä sähköyhtiö on jo sitoutunut maksamaan tuottajalle tietyn hinnan, kertoo johtaja Pekka Salomaa Energiateollisuus ry:stä.

– Sähköyhtiö ei pääse ostamistaan futuureista eroon, se on tässä se kiusallinen asia. Jos on hankkinut futuurin 300 eurolla (megawattitunnilta) ja kuluttajan maksama hinta onkin sitten jotain muuta, tilintarkastajalla voi olla sanomista.

Futuurit ovat sopimuksia, joilla sähkön hinta lyödään lukkoon tietylle ajalle tulevaisuudessa.

Kuluttajahintojen laskuun on johtanut juuri futuurihintojen romahdus. Futuurit alkoivat halventua rajusti itsenäisyyspäivän tienoilla ja hintakehitys on sen jälkeen jatkunut samalla radalla.

Eniten on laskenut lähikuukausien futuurien hinta, Pekka Salomaa kertoo. Kun tämän vuoden huhti-kesäkuun futuureita vielä itsenäisyyspäivän aikaan myytiin hintaan 290 euroa megawattitunnilta (29 senttiä kilowattitunnilta), viime keskiviikkona kauppaa käytiin noin 70 eurolla megawattitunnilta. Perjantaina hinta oli noussut 75 euroon.

Futuurit ennakoivat sähkön hinnan pysyvän maltillisena myös ensi vuonna: koko ensi vuoden futuurin hinta oli vielä itsenäisyyspäivänä Pekka Salomaan mukaan noin 100 euroa megawattitunnilta, nyt 67 euroa.

Tällä hetkellä määräaikaisen sopimuksen energiamaksu on Sähkönhinta.fi-sivuston mukaan halvimmillaan 10,85 senttiä kilowattitunnilta. Sivustoa ylläpitää Energiavirasto.

Jos haluaisi lukita hinnan, joko nyt kannattaisi se tehdä vai odotella vielä hintojen laskua?

– Sen kun tietäisi! Ei tällaiseen voi ryhtyä neuvomaan. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä ja lopulta futuurit ovat aina väärässä. Emme vain tiedä, kumpaan suuntaan, Salomaa sanoo.

Esimerkiksi sähkön äkillistä kallistumista syksyllä 2021 eivät futuurit ennustaneet.

Juttua muokattu 13.2.2023 klo 8.02: Täsmennetty, että Energiaviraston tilastossa eivät ole kaikki kuluttajalle ilmoitetut alennukset, ja lisätty tekstiä Markus Noran kommenttiin hintojen määräytymisen ajankohdasta.