Tiukasti Kremlin talutushihnassa oleva uutistoimisto RIA Novosti julkaisi tiistaina artikkelin, jossa Ukrainassa haavoittuneet venäläissotilaat valittavat heille maksamatta jääneistä korvauksista. Venäjän presidentti Vladimir Putinin maaliskuussa 2022 antaman ukaasin mukaan Ukrainassa haavoittuneet, loukkaantuneet tai traumatisoituneet sotilaat ovat oikeutettuja enimmillään kolmen miljoonan ruplan (n. 35 800 euron) korvaukseen. Saman vuoden huhtikuussa Venäjän puolustusministeriö kuitenkin ilmoitti, että vammojen on oltava virallisen luokituksen mukaisia.
RIAn jututtama, syksyllä armeijaan värvätty Sergei Abramov joutui kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen taisteluiden etulinjaan Donetskiin, jossa hän haavoittui kranaatinheitintulessa. Traumaperäiseen stressihäiriöön sairastuneelle Abramoville ei maksettu korvausta, koska hänelle ei annettu puolustusministeriön vaatimusten mukaista diagnoosia, vaan hänelle diagnosoitua akuuttia stressireaktiota ei katsota haavoittumiseksi.
Myös muut RIAlle puhuneet sotilaat kertovat saaneensa vääriä diagnooseja vakavistakin vammoista.
RIAn uutisessa kirjoitetaan suoraan, miten sotilaslääkärit huomioivat ainoastaan haavoittuneiden oireet niiden syiden sijaan, eivätkä laadi tarvittavia papereita korvausten hakemiseksi.
– Meitä on käytetty hyväksi, yksi sotilas sanoo.
Venäläiset tiedotusvälineet ovat pitäneet kiinni Venäjän hyökkäystä ja Putinia myötäilevästä linjasta, sillä Kreml sääti maaliskuussa 2022 lain, jonka mukaan Venäjän hyökkäykseen liittyvien "valeuutisten" levittämisestä voidaan rangaista jopa 15 vuoden vankeudella. Esimerkiksi Venäjän Ukrainassa käymän sodan kutsuminen sodaksi on kielletty.
Kulissit ovat rakoilleet jo ennen RIAn artikkelia, kun valtiollisilla tv-kanavilla esiintyvät propagandistit ovat avoimesti ilmaisseet turhautumisensa Venäjän heikkoon sotamenestykseen.