Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä Finanssivalvonta ovat hyväksyneet yrityskaupan, jossa LähiTapiola ostaa osake-enemmistön Suomen Vahinkovakuutus -yhtiöstä, kertoo LähiTapiola tiedotteessaan. Suomen Vahinkovakuutus tunnetaan POP Vakuutus -brändistään. LähiTapiola ostaa 70 prosentin enemmistöosuuden POP Pankki -ryhmältä.
Suomen Vahinkovakuutuksesta tulee kaupan hyväksynnän myötä osa LähiTapiola-ryhmää. Yhtiö kuitenkin jatkaa itsenäisenä yhtiönä.
– Digikehitys ja kuluttajien kasvavat tarpeet asioida verkossa ovat keskeisiä muutosvoimia toimintaympäristössämme. LähiTapiola haluaa luoda vieläkin kattavammat ja virtaviivaisemmat palvelut, joilla itseasiointi on helppoa ja yksinkertaista, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Juha Koponen tiedotteessa.
– POP Vakuutus on ollut Suomessa ensimmäinen vakuutusyhtiö, joka on valinnut puhtaasti digitaalisen tavan palvella asiakkaita. Sen liittäminen osaksi LähiTapiolaa vahvistaa kykyämme vastata digitaalisesti suomalaisten toiveisiin turvata elämäänsä ja varautua riskeihin.
POP Pankki omistaa jatkossa 30 prosenttia
Kaupalla ei ole välitöntä vaikutusta POP Vakuutus -brändillä operoivan Suomen Vahinkovakuutuksen asiakkaisiin tai tuotteisiin, kertoo POP Pankki -ryhmään kuuluva Bonum Pankki tiedotteessaan.
Kaupalla on merkittävä positiivinen vaikutus POP Pankki -ryhmän tulokseen tämän vuoden tilikaudella.
POP Pankki -ryhmä jatkaa Suomen Vahinkovakuutuksen osaomistajana 30 prosentin osuudella.
Suomen Vahinkovakuutus kertoo verkkosivuillaan, että sillä on reilu 120 työntekijää.