Venäläisille anarkisteille pitkät terrorismituomiot

Turvallisuuspoliisi FSB:n mukaan ryhmän tarkoitus oli tehdä vallankumous hyökkäämällä hallinnon virastoja ja työntekijöitä vastaan. Kuvassa FSB:n päämaja Moskovassa. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Seitsemän nuorta venäläistä anarkistia ja antifasistia on tuomittu vuosikausien vankeusrangaistuksiin muun muassa terroristiorganisaation perustamisesta tai siihen kuulumisesta, kertoo uutistoimisto AFP. Tuomio luettiin Penzan kaupungissa maanantaina.

Tuomittujen puolustusasianajajat ja ihmisoikeusjärjestöt pitävät tuomion perusteita tekaistuina. Heidän mukaansa tunnustukset saatiin kiskottua miehiltä kiduttamalla. Kaikki tuomitut ovat kiistäneet syyllisyytensä.

Pisimmät, 18 ja 16 vuoden tuomiot langetettiin kahdelle miehelle Verkostoksi kutsutun ryhmän perustamisesta. Loput saivat tuomionsa muun muassa ryhmään kuulumisesta.

Turvallisuuspoliisi FSB:n mukaan ryhmän tarkoitus oli tehdä vallankumous hyökkäämällä hallinnon virastoja ja työntekijöitä vastaan. Tutkijoiden mukaan miehet suunnittelivat iskuja esimerkiksi toissa vuoden presidentinvaalien ja jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan, kertoo Moscow Times.

Anarkistit pidätettiin vuosina 2017 ja 2018 Penzassa ja Pietarissa. Valtaosa heistä on kertonut joutuneensa tutkintavankeusaikana kidutetuiksi muun muassa hakkaamisilla ja sähköiskuilla. Yksi heistä sairastui tuberkuloosiin vankeudessa.

"Hirviömäisen ankara tuomio"

Ihmisoikeusjärjestö Memorial pitää miehiä poliittisina vankeina. Sen mukaan anarkistien ja antifasistien sorto Venäjällä on ollut viime vuosina järjestelmällisiä.

Tuomittujen sukulaiset ovat avoimessa kirjeessään kutsuneet miehiä vastaan nostettuja syytteitä tekaistuiksi ja vaatineet heille reilua oikeudenkäyntiä.

– Tuomio on hirviömäisen ankara, mutta muuta emme odottaneetkaan, kertoo Memorialia edustava Oleg Orlov AFP:lle.

Riippumattoman median mukaan syyttäjät eivät pystyneet esittämään mitään konkreettisia todisteita syytteilleen.

– He suunnittelivat suunnittelevansa jotain anarkistisen ideologian motivoimina täsmentämättömässä paikassa, täsmentämättömään aikaan, tutkimusten täsmentämättömissä olosuhteissa ja täsmentämättömien henkilöiden kanssa, oppositiolehti Novaja Gazeta tiivisti syyttäjän perustelut.

Myös oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi piti koko terroristiryhmää keksittynä.

– Kuka tahansa Venäjän hallituksen ministereistä on kymmenen kertaa enemmän rikollinen ja uhaksi yleiselle järjestykselle kuin nuo tyypit, hän kommentoi Twitterissä .

-------

Juttua korjattu klo 17.11: Tuomio luettiin tänään maanantaina, ei keskiviikkona.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut