Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saksassa äärioikeistopuolue jakoi rasistiseksi koettua värityskirjaa – poliisi tutkii vihanlietsontavalitusta

Länsi-Saksassa sijaitsevan Krefeldin kaupungin poliisi kertoo tutkivansa AfD:n parlamenttiryhmää vastaan tehtyä valitusta. Ryhmää on syytetty vihanlietsonnasta rasistiseksi koetun värityskirjan vuoksi.

AfD:n alueellinen jaosto kertoo tehneensä virheen jakaessaan julkisessa tilaisuudessa värityskirjaa, jossa oli mustamaalaavia karikatyyrejä muslimeista ja tummaihoisista.

Värityskirjaa jaettiin maanantaina Krefeldissä Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa AfD:n parlamenttiryhmän järjestämässä tilaisuudessa. Kirjan sivut levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa ja aiheuttivat laajaa paheksuntaa.

Piirroksissa on muun muassa tuliasein aseistettuja miehiä, jotka heiluttavat Turkin lippuja sekä päähuiviin sonnustautuneita naisia, jotka ovat lasten ympäröimänä.

Toisessa kuvassa on allas, joka on täynnä vartalon peittäviin huntuihin pukeutuneita naisia ja tummaihoisia ihmisiä, jotka ahdistelevat naispuolisia kylpijöitä. Tummaihoisten ihmisten hiuksiin oli piirretty luita.

Värityskirja sai aikaan meteliä Twitterissä

Vihreän puolueen nuorisojäsenet Jonas Stickelbroeck ja Fritz Heyer kertoivat Bento -uutissivustolle osallistuneensa Krefeldissä alkujaan AfD:n vastaiseen mielenosoitukseen, jonka jälkeen he päättivät tutustua AfD:n järjestämään tapahtumaan ja ottivat sieltä mukaansa muun muassa puolueen jakaman värityskirjan.

Nuoret miehet kertovat uutissivustolle olleensa järkyttyneitä kirjasta. Heyer ei olisi omien sanojensa mukaan uskonut, että AfD voisi olla "niin suorasukaisen ja avoimen rasistinen". Stickelbroeck päätti myös julkaista osia kirjasta Twitterissä.

– Olin sillä hetkellä niin suuttunut ja ajattelin, että tämän pitää mennä julki ja ihmisten pitää olla järkyttyneitä kanssani, hän kertoi Bentolle.

Uutissivuston mukaan Stickelbroeck ja Heyer kertoivat halunneensa osoittaa, että "AfD on rasistinen puolue". He eivät kuitenkaan usko saavansa AfD:n kannattajia hylkäämään puoluetta.

Benton mukaan miesten oli tarkoitus tehdä ilmoitus puolueesta itse, mutta joku ehti tehdä sen heitä ennen.

"Ei heijasta parlamenttiryhmän mielipiteitä"

Nordrhein-Westfalenin osavaltion AfD:n parlamenttiryhmä puolusti värityskirjaa alkujaan ”satiirina”. Ryhmä julkaisi kuitenkin sittemmin anteeksipyynnön. AfD:n mukaan oli ”hallinnollinen virhe” painaa kirja nykymuodossaan ja jakaa sitä. Se myös kertoi projektin olevan nyt peruttu.

– Vaikka valtaosa piirroksista on edelleen projektin mukaisia, siellä on joitakin, jotka eivät todellakaan ole ok, eivätkä tietenkään heijasta parlamenttiryhmän mielipiteitä, lausunnossa kerrotaan.

Maahanmuuttoa ja islaminuskoa vastustava AfD perustettiin vuonna 2013. Se on tällä hetkellä Saksan liittopäivien suurin oppositiopuolue.

Nordrhein-Westfalenin osavaltioparlamentin edustajan mukaan nyt tutkitaan, onko kirjan tekemiseen käytetty julkisia varoja.

Keskustavasemmistolaisen sosialidemokraattisen puolueen paikallispoliitikko Thomas Kutschaty sanoi Twitterissä kirjan kuuluvan roskakoriin. Kutschaty linjasi samalla tviitissään AfD:n julkaisseen ”rasistisen värityskirjan”.