Ilmavoimien Hawk-koneen rengas puhkesi laskun aikana – kone ajautui ulos kiitotieltä, ei henkilövahinkoja

Tikkakoskella Jyväskylässä aiheutui vaaratilanne, kun Ilmasotakoulun Hawk-suihkuharjoituskoneen rengas rikkoutui laskun yhteydessä. Vaaratilanne tapahtui iltapäivällä yhden jälkeen tavanomaisen koulutuslennon aikana.

Jarruviasta aiheutuneen rengasrikon myötä Hawk-kone ajautui ulos kiitotieltä. Hävittäjälentolaivue 41:n komentaja, everstiluutnantti Lauri Suominen sanoo STT:lle, että rikkoutunut rengas vietti konetta vahvasti kiitotien sivuun, mistä se lopulta ajautui lumipeitteiselle nurmelle.

– Ei siinä kuitenkaan törmäämisvaaraa ollut, Suominen sanoo.

Tilanteessa ei kuitenkaan aiheutunut henkilövahinkoja eikä merkittäviä vahinkoja kalustolle. Koneessa oli kaksi Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä: koulutuksensa loppuvaiheilla oleva oppilas ja kokenut lento-opettaja.

Ilmavoimat kertoo, että tapahtuneesta järjestetään lentoturvallisuustutkinta. Everstiluutnantti pitää todennäköisenä, että tutkinnan myötä myös muille Hawk-suihkuharjoituskoneille tehdään tarkastuksia.

Kiitotieltä ulos ajautunut kone on hinattu pois, ja lentoaseman toiminta jatkuu normaalisti, Ilmavoimat kertoo.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut