Naisille pakolliset kutsunnat eivät innosta suomalaisia - lue yön uutiskooste

Kari Anttinen

Kari Anttinen

Etelä-Suomen Sanomat

Yli puolet suomalaisista vastustaa myös naisille pakollisia kutsuntoja, käy ilmi Uutissuomalaisen teettämästä kyselystä. Kyselyyn vastanneista 54 prosenttia vastustaa kutsuntojen laajentamista. Noin kolmasosa puolestaan velvoittaisi miesten lisäksi naiset osallistumaan kutsuntoihin.

Miehet suhtautuvat naisia myönteisemmin myös naisille pakollisiin kutsuntoihin.

Tietoykkösen tekemän tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kyselyyn vastasi tuhat täysi-ikäistä suomalaista viime kuun loppupuolella.

Pääministeri Marin puhuu YK:n naistenpäivän tapahtumassa ja tapaa pääsihteeri Guterresin

Yhdysvalloissa vieraileva pääministeri Sanna Marin (sd.) puhuu tänään YK:n päämajassa New Yorkissa. Marin osallistuu YK:n kansainväliseen naistenpäivän tapahtumaan.

Pääministeri tapaa myös YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin. Kahdenvälisen tapaamisen keskustelunaiheita ovat muun muassa globaalit toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, tasa-arvo ja Suomen rooli YK:ssa.

Lisäksi Marin tapaa suomalaisia opiskelijoita Columbian yliopistossa ja pitää avoimen luennon.

Koronapelosta kärsivät pörssit sulkivat Yhdysvalloissa laskussa

Yhdysvalloissa pörssit sulkeutuivat selvässä laskussa.

Dow Jones -indeksi oli pörssien sulkeutuessa 3,6 prosentin laskussa. Myös S&P 500 -indeksi laski yli kolme prosenttia. Sijoittajia huolettaa koronaviruksen vaikutus Yhdysvaltojen kuluttajavetoiseen talouteen. Toistaiseksi tilastot eivät kuitenkaan kerro, että maan talous olisi kärsinyt viruksesta.

Myös Euroopassa kurssit laskivat eilen, ja öljyn hinta on ollut luisussa. (Lähde: AFP)

Kalifornian rannikolla jumittavan risteilijän matkustajia testattu koronaviruksen varalta

Yhdysvalloissa terveysviranomaiset ovat alkaneet testata Kalifornian rannikolle pysähtyneen risteilijän matkustajia koronaviruksen varalta.

Grand Princess -risteilijällä on 3 500 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Osa laivalla olijoista on saanut koronavirukseen sopivia oireita, joten viranomaiset ovat siirtäneet aluksen paluuta San Franciscoon. Risteilijä on tulossa Havaijilta.

Grand Princess -alus kuuluu samalle Princess Cruises -yhtiölle kuin Diamond Princess -alus, joka oli pitkään karanteenissa Japanissa. Yli 700 Diamond Princess -aluksen matkustajaa sai virustartunnan ja ainakin kuusi kuoli. (Lähde: AFP)

Euroopan parlamentti jättää Strasbourgin-reissun väliin koronaviruksen takia

Euroopan parlamentin ensi viikon istunto Ranskan Strasbourgissa siirretään Brysseliin terveysriskien vuoksi. Asiasta ilmoitti EU-parlamentin puhemies David Sassoli.

Ranska ilmoitti torstaina jälleen uusista koronavirustartunnoista. Sassolin mukaan turvatoimet eivät ole riittävät, jotta parlamentti voisi siirtyä Strasbourgiin tavalliseen tapaan.

Monet maat ovat ilmoittaneet lukuisista uusista koronavirustartunnoista ja -kuolemista. Esimerkiksi Britanniassa ja Sveitsissä kerrottiin eilen ensimmäisistä koronaviruksen aiheuttamista kuolemista. (Lähde: AFP)

Syyrian Idlibissä tilanne "suhteellisen rauhallinen" tulitauon alettua, kertoo tarkkailijajärjestö

Tilanne Syyriassa Idlibin maakunnassa on ollut suhteellisen rauhallinen pian tulitauon alettua, kertoo sotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Tulitauko alkoi puolilta öin Suomen aikaa.

Järjestön mukaan ilmaiskut ovat loppuneet, mutta joillakin alueilla Syyrian hallituksen joukot ovat käyttäneet tykistötulta kapinallisryhmiä vastaan.

Idlib on viimeinen kapinallisten hallussa oleva alue Syyriassa. Turkki on tukenut Syyriassa kapinallisia ja Venäjä taas Syyrian hallituksen joukkoja.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin sopivat tulitauosta torstaisessa tapaamisessaan Moskovassa. (Lähde: AFP)

Britannian brexit-valmistelut maksoivat ainakin 4,6 miljardia euroa

Britannia on käyttänyt EU-eron valmisteluun ainakin neljä miljardia puntaa eli noin 4,6 miljardia euroa, kertoo valtion rahankäyttöä seuraava elin National Audit Office NAO raportissaan

Brexitin valmisteluun oli korvamerkitty noin 6,3 miljardia puntaa. Summassa oli otettu huomioon mahdollisuus, että ero tapahtuu ilman sopimusta.

Raportin mukaan neljä miljardia puntaa on käytetty kesäkuun 2016 ja tämän vuoden maaliskuun välisenä aikana. Britannia äänesti brexitistä kesäkuussa 2016, ja EU-ero toteutui tänä vuonna tammikuun lopussa.

NAO:n mukaan ilmoitetut luvut ovat arvio siitä, minkä verran rahaa on vähintään kulunut, sillä eri hallinnonalat ovat rajoittaneet pääsyä tietoihin. (Lähde: AFP)

Kättelyt kielletään koronaviruksen varalta Valioliigassa

Jalkapallon Englannin Valioliiga kieltää pelaajilta, valmentajilta ja otteluvirkailijoilta kättelyt uudentyyppisen koronaviruksen tartuntariskin varalta. Valioliiga ilmoitti asiasta torstaina.

Koronavirus voi levitä kädenpuristuksen välityksellä, perustellaan Valioliigan tiedonannossa.

Jo aiemmin valioliigajohtaja Liverpool on tartuntariskin takia kieltänyt pelaajiltaan kanssakäymisen otteluissa maskotteina toimivien pikkulasten kanssa. (Lähde: TT)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut