Helsingin pörssi avautui rajuun laskuun – syöksyä kautta Euroopan

Helsingin pörssi on aamupäivällä painunut lähes kuuden prosentin laskuun. Myös Lontoon ja Pariisin pörssit ovat syöksyneet liki kuusi prosenttia alaspäin. Frankfurtissa alamäki DAX-indeksi on romahtanut yli 6 prosenttia.

Aasiassa Tokion pörssin Nikkei-indeksi sulkeutui 4,4 prosenttia miinukselle. Hongkongissa pörssi meni kiinni 3,7 prosenttia pakkasella.

Euroopan ja Aasian pörssien sukelluksen taustalla oli kehno päivä New Yorkin arvopaperimarkkinoilla. Dow Jones painui alaspäin lähes 6 prosenttia ja S&P 500 -indeksi vajaat 5 prosenttia.

Dow Jones on nyt pudonnut 20 prosenttia kaikkien aikojen huippulukemasta, jonka se saavutti 12. helmikuuta. Osakkeiden halpeneminen viidenneksellä täyttää niin sanotun karhumarkkinan määritelmän, joten yli 10 vuotta jatkunut Wall Streetin nousujuhla näyttää New York Timesin mukaan olevan virallisesti ohi.

Pörssikursseja heiluttaa jo totutusti koronavirus. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kielsi yöllä Suomen aikaa eurooppalaisia matkustamasta Yhdysvaltoihin koronaviruksen vuoksi.

Syöksylasku kirpaisee myös Norjan öljyrahastoa , jonka arvo on aamupäivän aikana pudonnut tuntuvasti. Rahaston arvo ylitti viime lokakuussa ensimmäisen kertaa 10 000 miljardia Norjan kruunua ja nousi myöhemmin vielä korkeammalle. Tuoreimman laskun jälkeen jäljellä oli enää noin 9 600 miljardia. Viime vuoden aikana rahaston osakesijoitusten arvo nousi 26 prosenttia. Öljyrahasto omistaa maailman pörsseihin listatuista osakkeista keskimäärin 1,4 prosenttia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut