Yhdysvallat kieltää matkustamisen myös Britanniasta ja Irlannista Yhdysvaltoihin, kertoo varapresidentti Mike Pence. Kielto astuu voimaan tiistaina.
Myös presidentti Donald Trump kertoi aiemmin lisäävänsä Britannian ja Irlannin Eurooppaa koskevien matkustusrajoitteiden piiriin. Trumpin mukaan kielto asetetaan, koska "maat eivät ole tehneet tarpeeksi toimenpiteitä viruksen leviämisen estämiseksi".
Britannia ja Irlanti jätettiin aiemmin pois rajoituksista, jotka kielsivät matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 vuorokauden ajaksi. Maiden poisjättäminen herätti kummastusta.
Trumpin terveydentila herättänyt keskustelua
Trump kertoi lauantaina lehdistötilaisuudessa myös tehneensä koronavirustestin, jonka tuloksia hän yhä odottaa.
Trumpin oma terveydentila herätti keskustelua sen jälkeen, kun presidentin luona Floridassa vierailleen brasilialaisdelegaation jäsenellä todettiin koronavirustartunta. Brasilian presidentin Jair Bolsonaron viestintäpäällikön Fabio Wajngarten tartunta kävi ilmi muutamia päiviä vierailun jälkeen.
Valkoisen talon mukaan Trumpin ja Pencen kanssa lähietäisyydellä tekemissä olevilta ihmisiltä mitataan jatkossa kuume.
Trump jatkoi kättelyidensä puolustamista
Trump on jo aiemmin julistanut Yhdysvaltoihin kansallisen poikkeustilan. Julistuksen myötä valtio voi antaa osavaltioille ja kaupungeille lisää resursseja koronaviruksen vastaiseen taisteluun.
Trumpia on viime aikoina arvosteltu kovasanaisesti koronaviruspandemian hoitamisesta. Trumpin mukaan hän on itse toiminut kriisissä oikein ja suositusten mukaisesti.
Trump on saanut kritiikkiä myös siitä, että tämä on tapaamisissaan kätellyt tapaamiaan ihmisiä, toisin kuin viralliset ohjeet tällä hetkellä suosittavat. Hän puolusti asiaa lehdistötilaisuudessa lauantaina.
– Ihmiset tulevat luokseni ja ojentavat kätensä. Se on automaattinen toimintatapa, hän sanoi.