Pelastusopiston raju valintakoe ei anna armoa – prosentti hakijoista on naisia
Pelastusopistossa ei juuri naisia näy. Syy on hakuvaiheen armottomassa fyysisessä testauksessa.
Pelastusopiston pelastajatutkinnon hakijoista prosentti on naisia. Elokuussa 2026 alkavaan pelastajatutkintoon haki 702 ihmistä, joista kahdeksan oli naisia. 30 vuoden aikana pelastajakurssilta on valmistunut vain kymmenen naista.
– Naishakijoiden määrä per haku on kyllä kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta myös kokonaishakijamäärät pelastajakurssille ovat kasvaneet. Tämän kevään haussa oli kahdeksan naista, Kuopion Pelastusopiston koulutuspäällikkö Pekka Lindholm kertoo.
Kaikille Pelastusopistoon valittaville hakijoille on samat kriteerit. Hyvin vaativat fyysiset testit suoritetaan samalla tavalla sukupuoleen katsomatta. Fyysinen testaus on keskeinen osa pelastajatutkinnon opiskelijavalinnassa. Pelastaja saattaa esimerkiksi joutua kantamaan palavasta talosta tajuttoman ihmisen eikä tilanne katso sukupuolta.
Haluan kokeilla, miten tällainen tavallinen ja perusterve, joskin urheilullinen nainen pärjää Pelastusopiston valintakokeissa ilman minkäänlaista valmistautumista.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.