STT:n tietopyynnöllä saamista asiakirjoista käy ilmi, että Googlella on oltu huolissaan datakeskushankkeen mahdollisesta viivästymisestä viranomaisohjeistuksen noudattamisen vuoksi.
Googlen datakeskustyömaalla Muhoksella oltiin elokuussa vaikeuksissa. Alueella oli satanut loppukesästä paljon, ja työmaalla painittiin runsaiden hulevesien kanssa.
STT:n tietopyynnöllä saamien asiakirjojen mukaan Muhoksen kunta oli tietoinen työmaan tilanteesta elokuun puolivälissä. Muhoksen kunnanjohtaja Kimmo Hinno tiedotti asiasta sähköpostitse kunnan teknistä johtajaa Mikko Karia 12. elokuuta. Julkisuuteen tiedot työmaalta valuvista kuravesistä alkoivat tippua myöhemmin syksyllä.
– Oltiin Googlen työmaalta yhteydessä, että nyt kun on satanut paljon, niin he ovat vähän ongelmissa hulevesien kanssa. – – Meidän tehtävä se on kai ohjata niitä hulevesiä turvallisesti alueelta pois, Hinno kirjoitti.
Oulun poliisi kertoi lokakuun lopussa aloittaneensa esitutkinnan hankkeen valmistelevissa töissä tapahtuneesta epäillystä ympäristön turmelemisesta. Poliisin alustavien tietojen perusteella datakeskushankkeen työmaan ojituksessa ja vesienhallinnassa on ollut epäselvyyksiä ja puutteita.
Lupa- ja valvontavirasto (LVV) teki tutkintapyynnön poliisille datakeskushankkeesta aiemmin lokakuussa. Tuolloin LVV kertoi, että Googlen tytäryhtiö Tuike Finlandin toimittamissa tarkkailutuloksissa oli havaittu happamoitumiseen viittaavia muutoksia. LVV:n kertoman perusteella happamoitumisen takana olisivat alueella tehdyt ojitukset sekä muut kaivuu- ja maankuivatustoimet.
LVV:n mukaan työmaalla ei osattu tehdä riittäviä toimia happamien ja metallipitoisten valumavesien muodostumisen ehkäisemiseksi.
Viranomainen tiedusteli työmaakokouksessa
STT soitti lokakuun lopussa kunnanjohtaja Hinnolle ja kysyi, mitä työmaalla elokuussa oikeastaan tapahtui ja mitä kunta teki kuultuaan hulevesiongelmasta. Kunnanjohtaja ei kuitenkaan halunnut avata asiaa tarkemmin.
– Olen muistaakseni ollut tuolloin Googleen yhteydessä ja sanonut, että heidän pitää alkaa nyt toimiin asiassa. Muuta en voi kommentoida, hän sanoi.
Lupa- ja valvontavirasto sai vihiä ongelmista Googlen työmaalla alun perin elokuun lopulla. LVV:stä kerrotaan STT:lle, että se osallistui 28. elokuuta datakeskushankkeen työmaakokoukseen saadakseen tietoja siitä, mitä työmaalla oli meneillään. LVV lähetti yhtiölle asiasta lisäksi kirjallisen selvityspyynnön.
Vastauksena LVV:n kirjalliseen selvityspyyntöön yhtiö vastasi 2. syyskuuta, että vesienjohtamistoimenpiteet alueella oli aloitettu elokuussa. Yhtiö ei antanut LVV:lle tarkkaa päivämäärää siitä, milloin toimet tarkalleen oli aloitettu.
Tekninen johtaja: "Hirveä numero"
Tekninen johtaja Mikko Kari sanoi puhelussa STT:lle kokevansa, että koko asialle on annettu julkisuudessa liian isot mittasuhteet.
– Tästä on mielestäni tehty hirveä numero, kun yhdessä ojassa on ruskeaa vettä, hän puuskahti.
Myöhemmin STT:lle lähettämässään sähköpostivastauksessa Kari kertoo, että Muhoksen kunta on lähtökohtaisesti luottanut siihen, että hankkeen toteuttamisesta vastaavat tahot ovat huolehtineet alueen töiden suunnittelusta ja toteutuksesta.
Karin mukaan kun kunta sai tiedon työmaan ongelmista elokuussa, asiasta käytiin keskustelua toimijan kanssa, ja kunnan edustajat tutustuivat tilanteeseen maastossa.
Vastuu hulevesien torjunnasta ja vahinkojen ehkäisystä jakautuu hankkeen toimijan ja kunnan välille. Hulevesien käsittelystä vastaa pääsääntöisesti se kiinteistö, jolla hulevedet muodostuvat. Hulevesien hallinnan järjestämisestä erityisesti asemakaava-alueilla vastuu taas on kunnalla.
Muhoksen datakeskusalueen asemakaava on hyväksytty, mutta se ei ole lainvoimainen. Karin mukaan asemakaavan mukaisia hulevesijärjestelmiä ei ole vielä toteutettu.
Google oli huolissaan viivästymisestä
Muhoksen datakeskustyömaa on ollut otsikoissa myös siellä tehtyjen epäiltyjen laittomien hakkuiden vuoksi. Tuike Finland pyysi huhtikuussa LVV:ltä poikkeuslupaa, jotta lupapäätökset hakkuita varten olisi voitu tehdä odottamatta ympäristövaikutusten arviointia eli yva-menettelyä.
LVV ilmoitti vastauksessaan toukokuussa, ettei tämä olisi mahdollista. Tästä huolimatta yhtiö jatkoi toimiaan työmaalla elokuun loppuun asti. Google on sanonut julkisuudessa olleensa siinä uskossa, että hakkuut olisi voitu toteuttaa ilman yva-menettelyn suorittamista loppuun.
STT:n tietopyynnöllä saamista sähköpostiviesteistä kuitenkin käy ilmi, että Google on tiennyt hakkuiden vaativan yva-menettelyä. Googlella strategisena neuvottelijana toimiva Julia Payne ilmaisee viesteissä harmitusta siitä, että hankkeen toteutus tulisi yva-menettelyn vuoksi viivästymään.
– Kyllä, olemme tietoisia :( Tämä tulee todella viivästyttämään projektiamme, hän viestitti Mikko Karille vastauksena LVV:n kantaan hankkeen yva-tarpeesta 28. toukokuuta.
Payne myös ilmaisee Googlen olleen tietoinen siitä, että hakkuiden mittakaava on liian suuri yva-menettelyn välttämiseksi.
– LVV totesi, että projekti tarvitsee yhä yva-menettelyn hehtaarimäärien perusteella, hän sanoi toisessa sähköpostiviestissä.
Jo aiemmin julkisuudessa on kerrottu Googlen tytäryhtiön jatkaneen hakkuita alueella, vaikka viranomainen oli kehottanut yhtiötä toimimaan toisin. Helsingin Sanomien mukaan Tuike Finland oli tulkinnut, että asia ei siihen pätisi muun muassa siksi, ettei kyseessä olisi luonnonvarojen otto. Alueelta hakattua puuta on kuitenkin myyty esimerkiksi UPM:lle ja Stora Ensolle.
Google on hakannut Muhoksella yli 300 hehtaaria metsää datakeskuksen tieltä. Lain mukaan yva-menettelyä tulisi soveltaa yli 200 hehtaarin laajuisiin muutoshakkuihin.