Vihreiden kansanedustajan Fatim Diarran esikoinen on syntynyt. Diarra kertoi asiasta Instagram-tilillään perjantaina.
Julkaisussaan Diarra kiittää Husin työntekijöitä. Hän toteaa, että Suomessa ja Husissa synnyttäminen on etuoikeus.
Hän kertoo matkustaneensa paljon Länsi-Afrikassa ja tietävänsä, millaista todellisuus sellaisessa paikassa on, missä sairaaloita tai päteviä terveydenhuollon ammattilaisia ei ole lähettyvillä.
Diarra lisäsi julkaisuun myös Anna-Mari Kaskisen äitiyttä käsittelevän runon.
Diarran julkaisu keräsi paljon onnitteluja, esimerkiksi ulkoministeri Elina Valtoselta (kok) sekä muusikko Mira Luodilta.
Diarra jäi äitiyslomalle eduskunnasta lokakuussa. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingistä.