Äänestys: Tapani Kansa ja Mikko Alatalo jakavat kuukauden levyn

Paikallisradioiden Kuukauden Levy -äänestys päättyi tasapeliin kahden veteraaniartistin kesken. Tapani Kansan Sielunlaulu ja Mikko Alatalon Viimeinen juna olivat menestyneimmät levyt. Kolmostilan otti Anssi Kelan uutuus Ääriviivoja.

Tapani Kansa on sanoittanut albumin kahdestatoista kappaleesta kymmenen. Sävellykset ovat Älä kiiruhda -klassikkoa lukuun ottamatta Kassu Halosen, joka on tehnyt kaikki sovitukset.

Mikko Alatalo on ilmoittanut tehneensä uransa viimeisen studioalbumin. Peräti 29 uutta ja 11 tuttua kappaletta sisältävä tuplalevy toimii myös johdantona Alatalon ja Harri Rinteen musiikilliseen maailmaan. Parivaljakko on varttunut 45 vuoden kuluessa faniensa kanssa. Maalaispojat ovat tulleet Siirtomaa-Suomesta lähiöiden kautta siihen ikään, kun ystäviä kaatuu ympäriltä ja odotellaan viimeistä junaa.

Levyllä on käytössä Alatalo-Rinteen koko repertuaari. Levyllä vierailevat muun muassa kitaristit Larry Peninsula ja Heikki Silvennoinen sekä rap-duo Mansesteri.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

14.10.2019 Sutkaus

Olli Herman nöyränä TTK-tanssiparketilla: "Tajuan raadollisesti, etten ole kovin lahjakas – Kompensoin puutteeni tekemällä viihdettä"

13.10.2019 Sutkaus

12.10.2019 Sutkaus

11.10.2019 Sutkaus

10.10.2019 Sutkaus

9.10.2019 Sutkaus

Tämä keikka aiheutti kuopiolaisnuorille kylmiä väreitä – Yhdysvaltalainen Ariana Grande toi lauantaina makeutusainetta kuopiolaisnuorten elämään

8.10.2019 Sutkaus

Jenni Vartiaiselle vauva – "Hän on täällä terveenä ja täydellisenä"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.