Amanda Pilke pääsi omana itsenään pitkälle

Nuoresta iästään huolimatta Amanda Pilke , 19, on kokenut näyttelijä. Hänet muistetaan ennen kaikkea Helmiä ja sikoja -elokuvasta, jossa hän esitti lasten laulukilpailuun osallistuvaa Saaraa.

Pilkkeestä tuli näyttelijä 11-vuotiaana, perinteisten koekuvausten kautta. Viidesluokkalainen tyttö Joensuusta valittiin Saaran rooliin 400 tytön joukosta.

- On iso sattuma ja onni, että olen päässyt tälle alalle. Tekemällä oppii, kun Suomessa ei varsinaisesti kouluteta elokuvanäyttelijäksi, Pilke sanoo.

Pilke suosii omana itsenään olemista jännittävissä koekuvaustilanteissa.

- Uskon, että sillä tavalla pääsen pisimmälle. Helmiä ja sikoja -koekuvausten jälkeen muistan nauraneeni ääneen, kun fiilis oli niin hyvä. Se vakuutti varmaan muutkin, Pilke naurahtaa.

Kielletyssä hedelmässä Pilke näyttelee lestadiolaista Mariaa, joka lähtee kesäksi maalta Helsinkiin.

Rooliin valmistautuessaan Pilke kävi seuroissa ja päätti pitää ohjaaja Dome Karukosken ja toisen pääosan esittäjän Marjut Mariston kanssa muutaman kuukauden kieltäytymiskuurin.

- Emme juoneet alkoholia, syöneet herkkuja tai kiroilleet. Television ja musiikin kuuntelu oli myös kiellettyä. Se oli hankalaa, mutta myös todella antoisaa, Pilke miettii.

Viimeisen puolen vuoden aikana Pilke on tehnyt paljon töitä. Kielletyn hedelmän kuvausten jälkeen vuorossa olivat Karjalan kunnailla -sarjan kuvaukset. Lisäksi hän näytteli Taideteollisen korkeakoulun lyhytelokuvassa ja oli mukana Dome Karukosken Veljet-sarjassa.

Kirjoitukset mielessä Juuri nyt Pilke miettii ylioppilaskirjoituksia. Hän suunnittelee käyttävänsä samaa metodia kuin vaikkapa koekuvauksissa.

- Jos kirjoituksiin suhtautuu rennosti, voi saada parempia tuloksiakin. Luen sen, minkä ehdin ja pystyn, enkä aseta rimaa liian korkealle.

Pilke kirjoittaa tänä keväänä äidinkielen, englannin ja saksan. Loput aineet jäävät syksyyn.

Maaliskuussa jatkuvat jälleen näyttelijän työt. Pilke on mukana J.P. Siilin Ja Rike Jokelan ohjaamassa Virta-rikosdraamasarjassa.

Pilke uskoo olevansa oikealla alalla, mutta haluaa työkaluja ja uusia näkökulmia alaan koulutuksen kautta. Suunnitelmissa on hakeminen Teatterikorkeakouluunkin - sitten kun on oikea aika.

- En oikeastaan tiedä, mitä muuta haluaisin tehdä. Näytteleminen vetää aika vahvasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

15.10.2019 Sutkaus

Dokumentaristi Petteri Saario uskoo ihmisen leimautuvan lapsuutensa ympäristöön

14.10.2019 Sutkaus

Olli Herman nöyränä TTK-tanssiparketilla: "Tajuan raadollisesti, etten ole kovin lahjakas – Kompensoin puutteeni tekemällä viihdettä"

13.10.2019 Sutkaus

12.10.2019 Sutkaus

11.10.2019 Sutkaus

10.10.2019 Sutkaus

9.10.2019 Sutkaus

Tämä keikka aiheutti kuopiolaisnuorille kylmiä väreitä – Yhdysvaltalainen Ariana Grande toi lauantaina makeutusainetta kuopiolaisnuorten elämään

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.