Arkistosta: Yö houkuttaa yhä

Yö-yhtye purjehti 20 vuotta Selkämeren rannikolta Porista ja säikäytti suosiollaan etelän vetelät. Yön kahteen vuosikymmeneen mahtuu pari laihempaakin vuotta, mutta syksyllä 2001 julkaistun Legenda-kokoelman 95 000:n kappaleen myynti puhui jo järeää kieltään.

Yön solisti Olli Lindholm mietiskelee syitä siihen, miten yhtyeen kokoelma on pystynyt kiipeämään liki sadan tuhannen myyntiin.

– Ainakin se kertoo siitä, että Yön kuulijakunta on todella laaja – skaala ulottuu 14-vuotiaista 50-vuotiaisiin. Myös keikkapaikoilla olemme tehneet ilmeisen hyvää työtä. Olemme tunnettuja juuri oikeissa paikoissa; tanssilavoilla ja ravintoloissa. Siellä, missä soitto soi, Lindholm luonnehtii.

– Toinen tärkeä tekijä on, että tässä yhtyeessä ei koskaan ole omistauduttu julkisuudelle. Jos emme ole julkaisemassa levyä, niin eihän bändistä ole mitään kirjoitettavaa. Naamat eivät turhaan kulu lehtien sivuilla.

Olli Lindholmia ihmetyttävät julkisuuden henkilöt, jotka tauotta kertovat lehdissä monen sortin ongelmistaan. Lindholm ei myöskään ymmärrä, miksi Gimmel-tyttötrion keikalla lavalle heitetty käpykakku sai niin paljon julkisuutta.

– Tietysti se on ikävä tapaus, eikä ketään mielestäni saa heittää millään. Mutta aina kun uutisoidaan pyromaanista, niin sen jälkeen vasta joka puolella palaakin. En osaa pitää käpykakkuepisodia kauhean vakavana tapauksena. Sitä kylläkin, kun The Rasmuksen Lauria heitettiin keikalla veitsellä, Lindholm luennoi.

Olli Lindholm suorastaan pursuaa tyytyväisyyttä yhtyeensä uuteen levyyn Rakkaus.

– Tällä kertaa olimme huolellisia. Vieläkin ottaa päähän jotkut vuosikymmenen takaiset levytyksemme. Siellä oli toimivia biisejä, mutta hutiloimme ne studiossa huonommiksi kuin ne todellisuudessa olivat. Se oli silkkaa haaskausta, vapaa-aikanaan muun muassa jääkiekkoilua harrastava Yö-solisti puhisee.

Kuka ihmeen Lindholm?

Yön historian tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuu bändin entisen jäsenen Jussi Hakulisen sävellys Joutsenlaulu.

Hakulisen kynästä on lähtöisin myös uuden albumin nimibiisi Rakkaus on lumivalkoinen.

– Jussi teki meille biisejä 1990-luvun alusta lähtien. Lauloin niitä soololevyllänikin. Silloin kaikki kyselivät, että kuka Jussi Hakulinen?, kuka Olli Lindholm.

– Minulta kyseltiin myös, miksi Yön levyillä ei ole niin hyviä kappaleita kuin soololevylläsi. Nyt kenenkään ei enää tarvitse kysellä mitään, Olli sanoo.

Levyn vieraileva tähti on Päivi Lepistö, jonka kanssa Lindholm laulaa dueton Etkö unta saa?

– Tein sen jo valmiiksi erään toisen laulajan kanssa, mutta lopputulos ei ei toiminut. Samoihin aikoihin näin Päivin sattumalta BumtsiBum!issa ja ihmettelin, kun se lauloi niin hyvin. Tiesin löytäneeni sopivan duettoparin.

– Etkö unta saa? on yksi niistä biiseistä, joita tehdessäni olen huomannut, etten enää oikein löydä itsestäni rocksäveltäjää. Kappaleet taipuvat mielellään hitaampaan osastoon, ja tähän hitaaseen Pauli Hanhiniemi teki hyvän tekstin, Olli kehuu.

Uusi levy on ilmestynyt ja Yötä viedään vanhaan malliin keikkapaikasta toiseen kuin viimeistä päivää. Suurimmat keikat ovat vuorossa kesän jälkeen loka- ja marraskuun konserttikiertueella.

– Meillä on silloin 15 konserttia, joilla kaikilla myös Hakulisen Jussi on mukana. Lahdessa, Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa meillä on silloin vahvistuksena viisi viulistiakin, Olli Lindholm kertoo.    

 

Juttu on julkaistu Savon Sanomissa 25.2.2003.