Beatles- ja Stones-manageri Allen Klein kuollut

The Rolling Stonesin managerina ja The Beatlesin asiainhoitajana toiminut liikemies Allen Klein on kuollut. Newjerseyläisellä Kleinilla oli ikää 77 vuotta. Hän sairasti Alzheimerin tautia.

Lauantaina kuolleen Kleinin ensimmäisiä asiakkaita popmaailmasta olivat Bobby Darin, Connie Francis ja Sam Cooke. Kleinilla oli näppinsä pelissä myös brittibändien kuten The Animalsin, Dave Clark Fiven ja Herman's Hermitsin asioiden hoitamisessa.

Vuonna 1965 Allen Klein aloitti viisi vuotta kestäneen yhteistyön The Rolling Stonesin kanssa. Klein piti huolen siitä, että menestyvän yhtyeen jättituloista riitti jaettavaksi kelpo siivut hänen omiinkin taskuihinsa.

Pikkuhiljaa The Rolling Stones kyllästyi häikäilemättömistä otteistaan tunnettuun Kleiniin. Yhtye pääsi Kleinista eroon, mutta maksoi siitä kovan hinnan.

Kleinin paksuun salkkuun jäi oikeudet isoon nippuun Stones-kappaleita. Allenin perustaman ABKCO-yhtiön hallussa on yhä oikeuksia monen muunkin kovan nimen musiikkiin.

Stones-solisti Mick Jagger muisteli myöhemmin viisi vuotta kestänyttä yhteistyötä Kleinin kanssa:

- Joissakin asioissa Klein oli kirkkaasti edellä aikaansa, Jagger tunnusti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.