Bob Dylan tyrmää plagiointiväitteet

Lauluntekijä Bob Dylan tyrmää vihaisesti väitteet, joiden mukaan hän olisi syyllistynyt plagiointiin laulujensa sanoituksissa. Dylan korostaa, että musiikilliset varkaudet ja lainat ovat osa kansanperinnettä.

- Folkissa ja jazzissa lainaaminen on musiikkia rikastuttava perinne. Kaikki muut paitsi minä saavat tehdä sitä. Minua varten on näköjään luotu erilaiset säännöt, puhisee 71-vuotias Dylan.

Konkari myös kuvailee, mistä lauluntekijän työssä on kyse.

- Keskeistä siinä ovat melodia ja rytmi. Sen jälkeen mikä tahansa on sallittua. Lauluntekijä ottaa kaiken (materiaalin) omakseen. Me kaikki teemme niin.

Soraäänet ovat väittäneet, että Dylanin vuoden 2001 albumin Love and Theft eräät sanoitukset muistuttivat kovasti japanilaisen rikollisen elämäkertakirjassa olleita sitaatteja. Dylan-levy Modern Times (2006) puolestaan lainaa kriitikkojen mukaan kielikuvia Yhdysvaltain sisällissodan aikaiselta runoilijalta.

Dylanin uusi albumi Tempest julkaistiin toissapäivänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.