Suomalaisnäyttelijä palkittiin parhaana naisnäyttelijänä Los Angelesissä

Bodom-elokuvassa näyttelevä Mimosa Willamo sai sunnuntaina parhaan naisnäyttelijän palkinnon Screamfest-kauhuelokuvafestivaaleilla Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Asiasta kertoi elokuvaa levittävä Future Film maanantaina. Tiedotteen mukaan Willamon roolisuoritus Bodomissa vakuutti tuomariston kymmenien muiden elokuvien joukosta.

Bodom-elokuvan on ohjannut Taneli Mustonen ja tuottanut Aleksi Hyvärinen. Elokuva oli ensi-illassa Yhdysvalloissa viikko sitten Screamfest-festivaalin yhteydessä. Tuolloin arvostettu The Hollywood Reporter -lehti julkaisi myönteisen arvostelun elokuvasta. Myös Screen Daily -elokuvajulkaisu antoi Bodomille kehuvan arvion sen ilmestyttyä Lontoon elokuvajuhlilla.

Willamo on aiemmin palkittu muun muassa Jussi-patsaalla parhaasta naissivuosasta Päin seinää -elokuvassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

Dokumentaristi Petteri Saario uskoo ihmisen leimautuvan lapsuutensa ympäristöön

14.10.2019 Sutkaus

Olli Herman nöyränä TTK-tanssiparketilla: "Tajuan raadollisesti, etten ole kovin lahjakas – Kompensoin puutteeni tekemällä viihdettä"

13.10.2019 Sutkaus

12.10.2019 Sutkaus

11.10.2019 Sutkaus

10.10.2019 Sutkaus

9.10.2019 Sutkaus

Tämä keikka aiheutti kuopiolaisnuorille kylmiä väreitä – Yhdysvaltalainen Ariana Grande toi lauantaina makeutusainetta kuopiolaisnuorten elämään

8.10.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.