DJ Niten kiertue rakentuu 1970-luvun vinyylipöydän ympärille - katso video

Kyllä nämä alkuperäiset soittimet ovat jo aika lailla harvinaisia, toteaa kuopiolainen DJ Nite eli Kari Niiranen. Hän sai viime vuoden loppupuolella lahjoituksena englantilaisen 1970-luvun vinyylipöydän. Sen ympärille rakentuukin tuleva Suomi 100, Nite 50 -kiertue, jossa soitetaan pääasiassa suomalaista tanssimusiikkia 70-luvulta.

– Siihen aikaan discoissa käyneet arvostavat aitoja välineitä. 80-luvulta lähtien soittimet olivat jo pienempiä, ja kyllä näissä on erilainen soundi, Nite toteaa.

Pöydän ympärillä välkkyvät vanhat ns. kukkaruukkuvalot ja kaikki muukin rekvisiitta on suoraan yli 30 vuoden takaa. Lontoossa teetetyt paksupohjaiset kengät ovat kulkeneet teemadiscoissa mukana vuodesta 1974.

– 70-luvulla tanssimusiikki ja glamour-tyylinen pukeutuminen tuli niin voimakkaasti, että se nousi ilmiöksi maaseudulla, kun käytiin soittamassa levyjä. Ihmiset tulivat katsomaan, että minkä näköisenä se nyt sieltä tulee, Nite naureskelee.

70-luvun henki kiteytyy Niten mukaan parhaiten Saturday Night Fever -hengessä.

– Yksi parhaimpia discokappaleita on kyllä Bee Geesin Stayin' Alive.

Mies on säilyttänyt kaikki vanhat tavarat, aivan ensimmäisestä keikkajulisteesta lähtien. Levyjä varastosta löytyy jopa 10 000.

– Levyjä ja tiettyihin vuosikymmeniin liittyviä tavaroita saan joskus entisiltä tiskijukilta tai ravintoloista, jotka ovat löytäneet niitä takahuoneistaan. Se on rikkaus, että voi säilyttää tuollaisia muistoja. Ja se oli rikkaus, että 70-luvun biisejä sai joskus esittää uutena.

DJ Nite aloittaa teemakiertueensa keväällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.