Hermanin kuoro täräyttää tiskiin kasariheviä

Kuopion kuoro aloittaa huomenna taipaleensa Kuorosodassa Nelosella. Olli Hermanin johtama savolaisjoukkio avaa heti kisan aluksi kasarihevin aarrearkun. Kuopiolaiset ovat harjoitelleet suoraa tv-lähetystä varten David Lee Rothin kappaleen Just Like Paradise.

Solistin paikka lankesi ensimmäisenä Juho Väliaholle. Televisiossa lurittelu ei ole miehelle aivan uutta, sillä hän on osallistunut aiemmin Idols- ja Popstar-karsintoihin.

- Valitsin Juhon tähän, sillä uskon, että hänestä löytyy sitä taistelutahtoa, mitä tarvitaan, että homma vedetään kotiin, Herman kertoo ohjelman verkkosivuilla.

Kuopiolaislähtöinen Reckless Love -yhtyeen solisti kehuu kuoroaan muutenkin oivalliseksi.

- Meillä on koossa kuorosotahistorian parhaimman näköinen kuoro, mies hehkuttaa.

Pete Parkkonen ja Pihtiputaan kuoro esittävät Jukkapojan kappaleen Pläski, lahtelaiset vetävät ?Asteen johdolla Pariisin kevään biisin Tämän kylän poikii ja Meiju Suvas laulattaa kuorollaan Shakiran hitin Waka waka.

?Emma Salokosken helsinkiläinen laulusakki jammailee Tuomon kappaleen Dont take it too hard tahtiin ja Suvi Teräsniska laittaa oululaiskuoron esittämään Pave Maijasen biisin Elämän nälkä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuopion kuoro vaihtaa latinopoppiin

Lahden kuoro palaa Kuorosotaan

Kuopion kuoro pääsee sorvaamaan rakkauslaulua