Ilman tappeluita on selvitty

Terveellistä ruokaa, pitkiä unia ja harjoittelua.

Siinä kuopiolaislähtöisen Ida-Sofia Rissasen, 23, suunnitelma ennen viikon päästä käytävää Miss Helsinki -kauneuskilpailun finaalia.

–Ei mitään ihmetemppuja. Pitää huolehtia, että muistaa levätä treenien välissä, finaalin tankotanssiohjelmaansa perjantaina harjoittelemassa ollut Rissanen kertoo.

Levon merkitystä ei olekaan syytä väheksyä, sillä Miss Helsinki -kilpailijat ovat joutuneet finaalin alla fitness-kipailija Heidi Sorsan ja hänen miehensä Jarin kuntokuurille.

–Treeni on ollut aika rankka. Mutta heiltä on saanut paljon tietoa, ja esimerkiksi ruokavalion suhteen aion noudattaa heidän ohjeitaan jatkossakin.

 

Aikaisemmin Miss Bikini -kisaan ja Tiina Jylhän mallikilpailuun osallistunut Rissanen sanoo jännittäneensä, kuinka rauha säilyy Miss Helsinki -finalistien kesken.

–Kymmenen naista samassa paikassa. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta meillä on kyllä mennyt hyvin. Ei ole ollut tappeluita ja ollaan tutustuttu.

Rissanen myöntää, että jännitys alkaa kasvaa 31. tammikuuta käytävän finaalin lähestyessä.

–Pääsy Miss Helsinki -kisan finaaliin oli salainen haave pitkän aikaa ja nyt olen mukana. En osaa sanoa, että onko pettymys kuinka suuri, jos en pääse ihan kärkisijoille. Voi olla, että olen todella pettynyt tai en ollenkaan.

Kävi kisassa miten tahansa, toivoo sairaanhoitajaksi opiskeleva Rissanen, että pääsisi tekemään tulevaisuudessa myös töitä, jossa pääsee olemaan esillä.

–Mutta haluan ihan ehdottomasti myös niin sanotun oikean ammatin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.