Itämeri-lyhytelokuva sai tunnustusta Yhdysvalloissa

Itämerestä kertova lyhytelokuva on palkittu elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa. Dokumenttielokuva sai tunnustusta U.S. International FilmVideo Festival -kilpailussa. One World -palkinto myönnetään kilpailun parhaalle yhteiskunnallista aihetta käsittelevälle teokselle.

BSAS 2010 - New Standard For Environmental Action kertoo saastuneesta Itämerestä ja sen hyväksi vuonna 2010 järjestetystä Baltic Sea Action Summit -huippukokouksesta. Kolme ja puoli minuuttia kestävässä lyhytelokuvassa valotetaan kokouksen aikaansaannoksia, mutta muistutetaan, että työ jatkuu.

- Filmi pyrkii esittelemään Itämeren tilanteen realistisen toiveikkaana, ohjaaja Pami Teirikari sanoo tiedotteessa.

U.S. International FilmVideo Festivalin kilpailuun oli ilmoitettu yli 1 000 työtä 22 eri maasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

22.9.2019 Sutkaus

21.9.2019 Sutkaus

Taas on kaloilla kokoa – uistimeen tarttui 1,5-kiloinen kuhakörmy, katso kuvat eri saaliista!

20.9.2019 Sutkaus

Seiska: Jäyhä savolainen toimitusjohtaja on mysteerimies myös vaimolleen

19.9.2019 Sutkaus

18.9.2019 Sutkaus

Juhani, 29, huomasi, että ihminen luo itse rajoitteensa – nyt mies lähtee kiertämään maailman ympäri ilman lentokonetta

17.9.2019 Sutkaus

16.9.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.