Kalastajat nostivat verkolla 13 kilon unelmahauen

Helteisen hautova päivä toi kalastajille mieluisen yllätyksen Pielavedellä sunnuntaina. Panu ja Mervi Ruotsalainen, Pasi Vesterinen ja Maria Ojanperä olivat nauttineet hienossa säässä uistelusta, mutta harmittelivat, ettei saalista ollut juuri tullut.

Kun ukkonen alkoi yskähdellä taivaalla, seurue lähti suuntaamaan pikavauhtia takaisin mökille. Paluumatkalla nelikko tarkasti kuitenkin vielä verkon. Siellä köllötteli kunnon vonkale.

- Verkkopaikalla näkyi jotain pinnalla ja kun ymmärsimme, mikä siellä kellutteli, alkoi tohina, Ojanperä kertoo.

- Kalamiehen unelmaleidi oli nostanut verkot pintaan 20 metrin syvyydestä. Kalan aikomuksena lienee ollut napsaista pyydyksessä ollut kuha lounaaksi. Homma näytti kuitenkin karanneen evästä ja leidi sotkeutui hampaistaan verkkoon.

Ojanperän mukaan hauki painoi 13 kiloa ja oli 110 senttiä pitkä. Kala saatiin veneeseen hihkumisen ja taivastelun saattamana.

- Se oli kunnioitettava näky nostokoukun nokassa.

Vonkale siivottiin ja saalis punnittiin uudelleen. Hauen lihat painoivat 10 kiloa ja pelkkä pää 2,4 kiloa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

22.9.2019 Sutkaus

21.9.2019 Sutkaus

Taas on kaloilla kokoa – uistimeen tarttui 1,5-kiloinen kuhakörmy, katso kuvat eri saaliista!

20.9.2019 Sutkaus

Seiska: Jäyhä savolainen toimitusjohtaja on mysteerimies myös vaimolleen

19.9.2019 Sutkaus

18.9.2019 Sutkaus

Juhani, 29, huomasi, että ihminen luo itse rajoitteensa – nyt mies lähtee kiertämään maailman ympäri ilman lentokonetta

17.9.2019 Sutkaus

16.9.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.