Kapanen, Mikkonen ja Holopainen tempaisivat lavalla

Hetki sitten Kuopion kaupungingtalolla Lions Club Kuopio-Canth tempaisi lasten ja nuorten parissa tehtävän työn hyväksi.

Ja tyylikkäästi sen tekikin.

Perinteinen kevätmuotinäytös osoitti, että paitsi ladyt itse myös Kalpa Hockeyn hallituksen jäsen Hannu Kapanen sekä kupsilaiset Pietari Holopainen ja Markus Joenmäki osaavat kantaa vaatteensa. Myös missifinalisti Nina Mikkonen veti odotetusti pisteet kotiin.

Klubin presidentti Kirsi Olkkonen uskoo, että tavoitteena ollut 4 000 euron lahjoitus mahdollistuu, kun koko kaupungintalon juhlasali täyttyi pääsylipun lunastaneista kuopiolaisista.

- Olemme jo monena vuonna tukeneet huumeiden vastaista työtä. Ilahduttavaa on, että mallit ja esiintyjät on saatu palkkioitta mukaan hyväntekeväisyyteen, Olkkonen kertoi.

Kirsi Rissasen uusi kokoonpano Tempo Glamour valloitti yleisön tällä kertaa argentiinalaisen tangon voimalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.