Kohulaulaja Kristalin rooli vei Natalil Lintalan Alpeille ja Vegasiin

Laskelmoiva, älykäs ja tietoisesti koominen hahmo. Maailma ei pompota häntä, vaan hän pompottaa maailmaa, luonnehtii Natalil Lintala tunnetuinta roolihahmoaan Kristalia.

Kun suomalaista näyttelijää pyydetään antamaan kasvonsa mainoshahmolle, harkitsee hän usein kahteen kertaan. Niin teki Lintalakin.

– Totta kai mainoskampanjaan lähteminen mietitytti. Mutta työ oli todella hauskaa, ja olen kiitollinen siitä, että sain olla siinä mukana. Pääsin Kristalin avulla matkustamaan Las Vegasiin ja Alpeille, kertoo Kuopion kaupunginteatterissa tänä syksynä aloittanut näyttelijä.

Saunalahden kampanja vuonna 2012 oli ensimmäinen lajiaan Suomessa. Kristalin persoona rakennettiin sosiaalisessa mediassa huolellisesti. Isäpapan rahoilla tähteyttä rakentava blondi ehti herättää persoonallaan runsaasti huomiota ennen kuin Saunalahti paljasti tähtösen olevan keksitty hahmo.

– Minusta tuntuu, että jotakin Kristalista on jäänyt elämään ihmisten mieleen. Juuri eräs lukiolainen otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Rahaa palaa esitetään hänen koulussaan.

Nyt Kristal on lopullisesti kuopattu, Lintala kertoo.

– Mutta saman tyyppisiä hahmoja olisi hauska esittää.

Lintala on omien sanojensa mukaan ”kasvanut flyygelin alla”. Hänen edesmennyt isänsä oli musiikkineuvos, äiti klassisen laulun opettaja.

Tytär tietenkin lauloi, soitti ja tanssi. Näytteleminen tuli kuvaan jo kuusivuotiaana.

– Pääsin lapsiavustajaksi Seinäjoen kaupunginteatteriin, missä äitini opetti laulua.

Lintala aloitti klassisen laulun opinnot äitinsä johdolla 15-vuotiaana. Jo vuotta myöhemmin hän vaihtoi suuntaa ja alkoi opiskella musikaalilaulua. Opettajakseen hän sai Irina Milanin.

– Häneltä olen oppinut sen pohjan, jonka varaan rakennan musikaalityöni, Lintala kiittelee.

Ensimmäisen musikaaliroolinsa Lintala lauloi jo teini-ikäisenä Seinäjoella.

– Valitsin teatterin, koska siellä pääsen laulamaan, soittamaan ja tanssimaan. Kuopion kaupunginteatterin Pihkatapissakin soitan viulua.

Nuori näyttelijä aloitti Teatterikorkeakoulun 18-vuotiaana. Jo 23-vuotiaana hän sai vakipaikan Tampereen Teatterista. Hän kuitenkin lähti kahden vuoden jälkeen freelancerin uralle.

– Tampereen Teatteri on ihana paikka, mutta ei 23-vuotiaan kuulu jäädä loppuiäkseen yhteen paikkaan.

Freelancer-näyttelijän vuodet olivat Lintalan mukaan erittäin tärkeitä, samoin kesät Heikki ja Mervi Paavilaisen pyörittämässä Suomen Kesäteatterissa Valkeakoskella.

– Kasvoin aikuiseksi ja minusta tuli se näyttelijä, joka nyt olen.

Useiden musikaaliroolien jälkeen Lintala huomasi kaipaavansa jälleen myös puheroolien pariin. Lisäksi hän kaipasi ympärilleen pysyvyyttä.

– Olin muuttanut viiden vuoden sisällä seitsemän kertaa. Minusta alkoi tuntua, että jos saisin juoda aamukahvini saman pöydän ääressä, voisin keskittyä paremmin työhönkin.

Samaan aikaan näiden ajatuksien kanssa Kuopion kaupunginteatterista avautui määräaikaisuus. Ripeällä aikataululla Lintala muutti Savoon ja sujahti mukaan Housut pois -musikaalin työryhmään.

– Täällä on hieno talo ja monipuolinen henkilökunta, jonka kanssa saa nauraa kippurassa.

Ensi kesänä Lintalalla on ehkä pitkästä aikaa lomaa. Mutta laiskotella hän ei aio.

– Mielestäni paras tapa viettää kesää on olla ulkona ja näytellä. Toivottavasti saan tehdä sitä täällä Savossakin.

Natalil Lintala debytoi Kuopion kaupunginteatterissa 10.10 Housut pois -musikaalissa. Lintala on mukana myös Pihkatapissa.

Uusimmat

Viihde

23.01.2019 Toivanen

23.01.2019 Sutkaus

22.01.2019 Toivanen

22.01.2019 Sutkaus

21.01.2019 Sutkaus

20.01.2019 Sutkaus

The Sun: Spice Girls pyysi Saara Aaltoa mukaansa kiertueelle korvaamaan puuttuvaa laulajaa

19.01.2019 Toivanen

19.01.2019 Sutkaus

18.01.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.