Huippuartistia kiistää syytteen sukupuolitaudille altistamisesta: "Hän ei ole tyyppiäni"

Parikymppinen nainen syyttää laulaja Usheria sukupuolitaudille altistamisesta, uutisoi Daily Mail. Lehden mukaan pari harrasti seksiä vuonna 2014, kun Usher pyysi tuolloin 19-vuotiaan naisen aluksi backstagelle ja sitten jatkoille hotelliin.

Nyt nainen on nostanut syytteen laulajaa vastaan siitä, että hän altistui sukupuolitaudille. Nainen ei ole yksin syytöksineen, sillä kaksi muutakin henkilöä on väittänyt, että R&B-tähti on altistanut heidät sukupuolitaudille.

– Hän ei ikinä varoittanut, että hänellä on tarttuva sukupuolitauti, nainen kertoi viime kuussa pitämässään lehdistötilaisuudessa.

Tieto Usherin sukupuolitaudista vuosi julkisuuteen heinäkuussa. Dokumenttien mukaan laulaja on kantanut herpes-virusta 2010-luvun alusta ja välittänyt taudin ainakin yhdelle partnerilleen.

Daily Mailin haastattelema nainen ei saanut laulajalta sukupuolitautia, mutta halusi nostaa jutun, koska on hermostunut laulajan salailusta.

– En olisi ikinä suostunut seksiin, jos olisin tiennyt. En ottaisi riskiä, että saisin parantumattoman sairauden.

Usher itse kertoi TMZ-lehdelle naisen syytöksen olevan valetta, koska "tämä ei ollut hänen tyyppiään". Nainen puolestaan väittää, että hänellä on video parin intiimistä hetkestä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

19.7.2019 Sutkaus

18.7.2019 Sutkaus

17.7.2019 Sutkaus

Taide palautti taiteilija Kari Niskasen eloon vaikeasta masennuksesta – Hänen käsissä polkupyörästä voi syntyä romurokkari

16.7.2019 Sutkaus

Sutkaus 15.7.2019

14.7.2019 Sutkaus

13.7.2019 Sutkaus

Nyt lyötiin pöytään viime hetken tähtinimi – myös tennisässä Henri Kontinen kiiruhtaa Siilinjärvelle ja Kuopioon

12.7.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.