Michael Jackson vyöryy myös Suomen listoilla

Michael Jacksonin albumit tekevät kauppansa myös Suomessa.

Jacksonin The Collection on noussut uudella listalla toiseksi. Sitä säestää The Essential Michael Jackson neljännellä sijallaan.

Eikä listaa tarvitse mennä alaspäin kuin sijaan seitsemän, niin vastaan tulee Thriller 25th Anniversary Edition. Listasijalta 23 löytyy vielä King Of Pop - The Finnish Collection.

Suomen albumilistan kärjessä komeilee Anna Puu levyllään Anna Puu.

Musiikki-dvd-listalla Michael Jackson rysäytti kärkeen kahden kiekon voimin. Ykkösenä on Number Ones, kakkosena Live In Bucharest.

Singlelistalla Michael Jacksonin Billie Jean löytyy sijalta 11, Thriller sijalta 13 ja Beat It sijalta 19.

Myös edesmenneen poptähden kotimaassa Yhdysvalloissa levyt käyvät kaupaksi kuin häkä. Sunnuntaina päättyneellä laskentaviikolla Jacksonin albumeita myytiin 800 000 kappaletta.

Viikoin myydyin albumi Yhdysvalloissa oli Jacksonin kokoelma Number Ones, jota myytiin 340 000 kappaletta.

Myös Jacksonin Thriller-albumin viikon myyntiluku oli kunnioitettava 187 000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.