Näytelmiä kirjoitetaan nälkäpalkalla

Suomalaiset näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ovat korkeasti koulutettuja mutta huonotuloisia, kertoo tuore kyselytutkimus.

Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien työstä saatujen verollisten bruttotulojen mediaani eli keskitulo on vain noin 5 000 euroa vuodessa. Naiset ansaitsevat miehiä enemmän.

- Parhaassa tapauksessa Suomessa näytelmästä saatavan tulon keskiarvo on noin 10 000 euroa. Ruotsissa vastaava summa on kaksinkertainen ja Norjassa kolminkertainen, sanoo näytelmäkirjailija Heini Junkkaala.

Yli puolet kyselyyn vastaajista sanoo tekevänsä muitakin töitä, jotta näytelmien tai käsikirjoitusten tekeminen olisi mahdollista. Erityisesti lasten- ja nuortennäytelmien kirjoittamista pidetään taloudellisesti haastavana. Erilaiset apurahat ovat merkittävä osa toimeentuloa.

Tutkimuksen mukaan vastaajat ovat pääosin tyytyväisiä työhönsä ja työskentelyoloihinsa.

Suomen näytelmäkirjoittajat ja käsikirjoittajat ry:n teettämään tutkimukseen vastasi runsaat sata yhdistyksen jäsentä. Internet-kyselytutkimuksen toteutti Turun yliopiston BID innovaatiot ja yrityskehitys -yksikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

15.10.2019 Sutkaus

Dokumentaristi Petteri Saario uskoo ihmisen leimautuvan lapsuutensa ympäristöön

14.10.2019 Sutkaus

Olli Herman nöyränä TTK-tanssiparketilla: "Tajuan raadollisesti, etten ole kovin lahjakas – Kompensoin puutteeni tekemällä viihdettä"

13.10.2019 Sutkaus

12.10.2019 Sutkaus

11.10.2019 Sutkaus

10.10.2019 Sutkaus

9.10.2019 Sutkaus

Tämä keikka aiheutti kuopiolaisnuorille kylmiä väreitä – Yhdysvaltalainen Ariana Grande toi lauantaina makeutusainetta kuopiolaisnuorten elämään

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.