Näyttelijä Johnny Depp saapuu pian Suomeen – esiintyy yhtyeensä kanssa Helsingissä

Yhdysvaltalaisen näyttelijän Johnny Deppin luotsaama Hollywood Vampires -yhtye esiintyy Helsingin Kaisaniemessä 10. kesäkuuta.

Vuonna 2015 perustetussa kokoonpanossa ovat mukana Deppin lisäksi glam-rockin mestari Alice Cooper ja Aerosmith-yhtyeen kitaristi Joe Perry.

Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva Depp on ollut kolmesti Oscar-ehdokkaana. Hän on näytellyt muun muassa elokuvassa Saksikäsi Edward ja Pirates of the Caribbean -elokuvasarjassa.

Suomessa useasti vieraillut Alice Cooper on julkaissut lähes 30 albumia. Hän on ollut Grammy-ehdokkaana ja päässyt Rock and Roll Hall of Fame -legendojen joukkoon.

Joe Perry on yksi Aerosmith-yhtyeen perustajajäsenistä. Hän on päässyt yhtyeen mukana Rock and Roll Hall of Fameen sekä ansioistaan lauluntekijänä Songwriters Hall of Fameen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

18.7.2019 Sutkaus

17.7.2019 Sutkaus

Taide palautti taiteilija Kari Niskasen eloon vaikeasta masennuksesta – Hänen käsissä polkupyörästä voi syntyä romurokkari

16.7.2019 Sutkaus

Sutkaus 15.7.2019

14.7.2019 Sutkaus

13.7.2019 Sutkaus

Nyt lyötiin pöytään viime hetken tähtinimi – myös tennisässä Henri Kontinen kiiruhtaa Siilinjärvelle ja Kuopioon

12.7.2019 Sutkaus

11.7.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.