Nykyisillä teinitähdillä on rankempaa, sanoo parrasvaloihin palaava Tiktak-laulaja

Tiktak-yhtyeen laulajana tunnetuksi tullut Petra Gargano, 31, palaa valokeilaan Vain elämää -ohjelmassa. Kutsu tällä viikolla Nelosella alkaneen ohjelmaan tuli Garganon mukaan erinomaiseen saumaan.

 Tiktakin lopettamisesta tuli tänä vuonna kymmenen vuotta, ja samalla juhlin kymmentä vuotta sooloartistina. Minusta tämä oli ihana tapa muistaa tähänastista uraa ja toisaalta nyt mennä uusin energioin eteenpäin.

Soolouran ja kemian opintojen viimeistelyn ohessa Garganosta tuli äiti kolme vuotta sitten. Ajatus siitä, että oma poika haluaisi myöhemmin lapsitähdeksi, saa 13-vuotiaana julkisuuteen nousseen Garganon mietteliääksi.

– Sanon ensiksi "ei" todella monta kertaa. Jos lapsi oikeasti haluaa sitä, niin "ei" ei tehoa. Jos palo on, niin siinä vaiheessa olen maailman eniten tukena. En silti suosittele, rankkaa on.

Hän uskoo, että nykyisillä teinitähdillä on rankempaa kuin Tiktakin jäsenillä aikanaan. Kun Garganon bändi löi läpi, sosiaalista mediaa ei vielä ollut.

– Meillä oli nettisivuilla kysymys ja vastaus -palsta, jonka kysymykset ja kommentit seulottiin läpi ennen kuin näytettiin meille. Meitä suojeltiin, Gargano kertoo.

– Nykyisin ei voi välttyä palautteelta. Olen joutunut opettelemaan soolourallani uuden kulttuurin, kun olen kasvanut artistiksi ihan eri ajassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

23.10.2019 Sutkaus

22.10.2019 Sutkaus

Suomalaisen Jonin eroottiset piirustukset naisista pääsivät Lontoon huippunäyttelyyn

21.10.2019 Sutkaus

Iisalmen ihme Miska Kajanus, kerro ihmeessä, mihin ihminen tarvitsee kauhuleffoja?

20.10.2019 Sutkaus

19.10.2019 Sutkaus

Karita Tykkä uudessa kirjassaan: ambulanssi kiidätti 140 km/h Mannerheimintietä pitkin sairaalaan – oli 3 päivää tajuttomana

29.8.2019 Sutkaus

18.10.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.