"Oasis ei tee comebackia, vaikka maailman kaikkien nälkää näkevien lapsien kohtalo riippuisi siitä"

Ikuisissa riidoissa olevien muusikkoveljesten Noel ja Liam Gallagherin kiistat jatkuvat. Tällä kertaa kina koskee veljesten Oasis-yhtyeen comebackin mahdollisuutta tai mahdottomuutta.

Jokin aika sitten Liam sanoi, että Oasis voisi palata lavoille vuonna 2015. Brittiläisen NME-lehden haastattelussa Noel tyrmää comeback-puheet. Kitaristin mukaan Oasis ei palaa yhteen, "vaikka maailman kaikkien nälkää näkevien lapsien kohtalo riippuisi siitä."

Haaveet veljesten musiikillisesta yhteistyöstä kannattaa haudata muutenkin, sillä muutaman vuoden takainen käräjöinti hiertää heidän välejään edelleen. Liam haastoi veljensä oikeuteen vuonna 2009, kun Noel perui Oasiksen festivaalikeikan ja sanoi peruutuksen syyksi Liamin krapulan. Liamin mielestä väite oli valhetta, ja se johti bändin hajoamiseen.

Vaikka veljesten välit muuttuisivatkin joskus nykyistä lämpimämmiksi, ei Oasiksen paluu näytä todennäköiseltä.

–Miksi meidän pitäisi tehdä se? Fanien takia? Kukaan siinä bändissä ei koskaan välittänyt paskaakaan faneista. Se bändi on ohi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.