Rakkauden kesä 2005

Ei, nyt ei ole kysymys 40 vuotta sitten järjestetystä Woodstockista. On kyse Kuopion omasta hippivuodesta. Vuodesta 2005.

Silloin tehtiin kaikkea hurjaa. Ja vähän sitä ennen. Oli talonvaltausta ja ihmiskasoja torin laidalla.

Hemmetin taiteilijanketkut, mysliä mukeltavat myssypäät ja ituhampuusit. Vai millaista saatu palaute oli?

- Hahhaa! Esiintymiseeni yläosattomissa reagoivat nopeimmin sukulaiseni. Baarissa, jossa olin, tuli tietysti palautetta paikan päällä. Kukaan ei onneksi yrittänyt lähennellä eikä soittoja tullut perään, kertoo Emmi-Inkeri Rimpilä, entinen paahtamolainen.

- Alastomuus ei ollut suuri asia itsellenikään, hyppelin näyttämöllä ilkosillani myös Jorma Uotisen Illusions-teoksessa.

Vuonna 2005 Paahtamo, kuopiolainen nuorten taiteilijoiden järjestö, oli muutenkin aktiivisimmillaan - ja anarkistisimmillaan.

Nyt, neljä vuotta Paahtamon aktiivisimman vuoden jälkeen, muotoiluakatemiassa opiskellut Rimpilä on palannut takaisin kotiseudulleen Äänekoskelle. Reissattuaan Keski-Suomessa ja asuttuaan hetken Helsingissä, Rimpilä päätyi kesätoimittajaksi Äänekosken paikallislehteen, Sisä-Suomen Lehteen.

- Valmistuin alkuvuodesta valokuvaajaksi, mutta päädyin kirjoittajaksi.

Ei samaa henkeä Rimpilä ei muuttaisi Paahtamovuosista mitään: hän tekisi kernaasti kaiken uudestaan. Mutta vain Kuopiossa.

Äänekoski ei ole paras mahdollinen kasvualusta vastaavanlaiselle toiminnalle, mihin hän Kuopiossa tottui. Pienemmässä kaupungissa on otettava pienempi rooli.

- En kehtaisi olla tissit paljaina äänekoskelaisessa baarissa, Rimpilä nauraa.

- Nyt joutuu - valitettavasti - miettimään sitä, mitä tekee, kun ei ole samanhenkistä taideyhteisöä tukena. Onneksi keinoja on useita. Nykyisessä työssänikin voin vaikuttaa ja tuoda asioita ihmisten tietoisuuteen.

Ainoa jälkeenpäin harmittamaan jäänyt asia oli Olohuoneen - Paahtamon omien tilojen - menettäminen menestyksekkään vuoden päätteeksi.

- Se oli isku selkään, totta kai, ja vei motivaation porukalta.

Muikkuja ministereille Järjestön entisen varapuheenjohtajan Juhana Venäläisen mielestä järjestön tempauksista paras oli muikkujen lähettäminen ministereille ja tiedotusvälineille. Sanomaa ei ollut eikä sitä tarvittu jauhekirjeskandaalin jälkimainingeissa.

- On ihme, ettemme juurikaan saaneet suoraa palautetta. Ainoa negatiivinen palaute tuli sekin toisen käden tietona. Joku oli tilittänyt baarissa, ettemme ole oikeita taiteilijoita nähneetkään.

Venäläinenkään ei enää pidä kortteeriaan Kuopiossa, vaan muutti Joensuuhun opiskelemaan kulttuurintutkimusta. Hän oli myös puolitoista vuotta Joensuun ylioppilaslehden päätoimittajana, ennen kuin Itä-Suomen ylioppilaslehdet yhdistyivät Uljaaksi.

Ei liene sattumaa, että Venäläisen muutettua Joensuuhun kaupungissa masinoitiin ensimmäinen talonvaltaus 20 vuoteen.

- En ole kääntänyt takkiani neljässä vuodessa, uskon edelleen samoihin asioihin kuin silloin. Olen edelleen valmis kaikkeen väkivallattomasta kansalaistottelemattomuudesta byrokraattisiin keinoihin, Venäläinen kertoo.

Kuin parisuhde Se, kuinka Paahtamo sai elää omassa lintukodossaan ja suhteellisen särkymättömässä utopiassa, johtuu Venäläisen mukaan asioiden esitystavasta ja yhteisyyden tunteesta. Minna Canthin kadun työväentalon valtaus kosketti muitakin kuin pelkkiä paahtamolaisia.

- Yhteisyyden avulla voidaan välttää talonvaltausten kaltaisista rajanylityksistä syntyviä ristiriitoja, Venäläinen sanoo.

Paahtamo oli aktiivinen järjestö - alituisesti puuhaamassa jotakin - mutta asioita jäi paljon puolitiehen. Se harmittaa Venäläistä. Järjestön hajautumista hän vertaa parisuhteen lopettamiseen.

- Siitä jäi tyhjä olo, ja vei aikansa, ennen kuin tartuin uudelleen samoihin asioihin.

Rockfestivaali Woodstockista tulee kuluneeksi tänä vuonna 40 vuotta Lue lisää Paahtamosta osoitteesta http://www.paahtamo.net/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.