"Romurinsessana" tunnettu keräilijä ja käsityötaitaja suunnittelee kirjaa

Mihin tahansa silmänsä laskee, näkee jotain erikoista. Polkupyörä on kiedottu kukkaköynnökseen, nurmikon kivirykelmä maalattu barbapapoiksi ja kottikärryt koristeltu mosaiikilla.

Huussin hyllyillä nököttää yli kaksisataa maatuskanukkea. Katiskaverkosta tehdyt eläimet kiipeilevät varaston seinässä. Maalatut mallinuket seisovat puun alla. Pihassa on niin runsaasti kierrätysmateriaalista tehtyjä teoksia, että hoksaamisen iloa riittää.

– Mummot tykkäävät katsella pihaa. On täällä käynyt lapsiakin, ja olivat ihastuksissaan, Marjut Kauppinen kertoo.

Hän on asunut neljä ja puoli vuotta Varpaisjärven Korpijärvellä ja taiteillut pihapiirin täyteen. Tai ei se täynnä ole, koska lisää on suunnitteilla.

– Olen ilmoittautunut kansalaisopiston katiskaverkkokurssille.

Apuna esimerkiksi hitsaustöissä on ollut aviomies Harri Kuosmanen.

Harrastus kietoutuu sulavasti työhön. Kauppinen työskentelee vanhusten viriketoiminnan ohjaajana Varpaisjärvellä Lapinlahden kunnassa.

– Testaan uusia juttuja kotona ja teen niitä sitten vanhusten kanssa. Kuljen paljon kirpputoreilla etsimässä materiaaleja ja välillä vien niitä töihinkin.

Nyt kirpputoreilla kiertely on ollut vähäisempää, koska ihmiset ovat alkaneet tarjota poisheitettäviä tavaroita Kauppiselle. Esimerkiksi remonteissa ylijääneistä laatoista ja rikkoutuneista astioista voi tehdä mosaiikkitöitä.

Ideat uusiin töihin lähtevät tavaroista.

– Kun näen kirpparilla jonkin esineen, syttyy heti ajatus, mitä siitä saisi.

Kädentaidot ja käsillä tekeminen periytyvät kotoa. Äiti tekee monenlaisia käsitöitä ja isä veisti puusta. Kauppinen on innostunut betonista, metallista ja maalaamisesta.

– Kun molempiin käsiin tehtiin leikkaus ja ne olivat paketissa, olin ihan sairas sen vuoksi, etten pystynyt tekemään käsillä mitään.

Kovin paljon askartelun saralla ei Kauppiselle enää urkene uutta. Askartelu- ja käsityökirjojen työt ja tekniikat on jo kokeiltu. Siksi hän on miettinyt oman Romurinsessa-kirjan kirjoittamista.

– Laittaisin kuvia töistäni ja teko-ohjeita. En tiedä vielä yhtään, miten se järjestyisi, mutta tällaista suunnittelen.

Romurinsessa-sivut Kauppinen loi Facebookiin kesällä ja tykkääjiä on yli 1 200.

Kauppisen kierrätystaiteen tavoite on tuottaa ihmisille iloa.

– Sekä mielen iloa että tekemisen iloa. Jaan mielelläni vinkkejä ja ohjeita tekemisistäni.

Vuosien saatossa Kauppisen töitä on ollut nähtävillä Varpaisjärven kirjastossa ja yhteisnäyttelyissä ympäri Ylä-Savoa. Menneenä kesänä töitä oli myös Nilsiän kirjastossa ja niin on ensi kesänäkin.

Uusimmat

Viihde

20.01.2019 Sutkaus

The Sun: Spice Girls pyysi Saara Aaltoa mukaansa kiertueelle korvaamaan puuttuvaa laulajaa

19.01.2019 Toivanen

19.01.2019 Sutkaus

18.01.2019 Sutkaus

18.01.2019 Toivanen

Suomen paras tanssipaikka löytyy Kuopiosta – listalla muitakin suosikkiravintoloita Savosta

17.01.2019 Sutkaus

IL: Kristiina Komulainen alkoi opiskella poliisiksi

16.01.2019 Toivanen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.