Samantha Foxin Suomen keikka kiinnosti etenkin miehiä: "Kerrankin pääsee katsomaan Samanthaa"

Brittilaulaja Samantha Fox kokosi yli 400 hengen yleisön Nilsiän Tahkolle myöhään lauantaina.

Pitkän odottelun jälkeen kello 00.32 lavalle ilmestyi kolme tanssityttöä ja vihdoin artisti itse.

Ensimmäisen kappaleen Fox lauloi playbackina, jonka jälkeen hän muisteli edellistä käyntiään 30 vuotta sitten. Fox vitsaili olleensa nuori silloin "tuhat vuotta" sitten.

Seuraavaksi hän lauloi vuoden 1987 hittinsä Nothing's Gonna Stop Me Now ja koetti saada yleisöä mukaan lauluun. Harva tiesi tai muisti sanoja.

Ääriään myöten täynnä olevalta Ravintola Kunkun permannolta nousi muutamia käsiä, kun Fox kysyi, kuka oli Tahkolla hänen esityksessään viime kerralla.

Ravintola Kunkussa oli tiivis tunnelma illan showta odotellessa.
 

 

Musiikki ei suuremmin tuntunut kiinnostavan keski-ikäisiä miehiä, mutta he tulivat muun syyn vuoksi.

– Kerrankin pääsee katsomaan Samanthaa, Kari Aaltonen totesi.

Moni mies kehui laulajan kurveja. Osa halusi nähdä, miten aika on kohdellut Foxia, 50.

– Kaverit kannustivat lähtemään tänne. Olivat riemuissaan, Reijo Heikkinen kertoi.

Nimettömänä pysynyt 52-vuotias kuopiolainen mies sanoi, että hän tuli periaatteesta.

– Ajattele, siitä on 30 vuotta. Olin silloin 22-vuotias.

 

Yleisönä oli pääosin miehiä.

 

Heikkinen, nimetön ja joukko muita miehiä olivat hakemassa takkiaan narikasta jo neljännen kappaleen jälkeen. Jokunen muukin paineli yön selkään.

Samantha oli nähty. Väsytti. Ja musiikki ei toiminutkaan kuin ehkä silloin joskus. Kirosana tuli kommentin päätteeksi.

Joukon rauhallisin oli Heikkinen.

– Joutui odottelemaan niin pitkäänkin.

– Nukuin kaksi tuntia pylvästä vasten, vastasi nimettömäksi jäänyt.

35 euron pääsylippu jäi joitakin kaivelemaan.

Yleisön nuorimpia olivat Hilma Tiainen ja Marko Raatikainen, jotka viihtyivät.

– Tulimme tänne mielenkiinnosta. En pettynyt. Hyvältä tämä kuulostaa, Tiainen totesi.

Osa asiakkaista jatkoi seurusteluaan baarin puolella. Show riitti heille taustamusiikiksi.

Muutamat eivät edes tienneet 1980-luvulla Tahkon villinneen Foxin palanneen takaisin.

Hilma Tiainen kuuntelee usein rokkia ja heviä. Myös Foxin laulusta hän piti.
 

 

Tapahtumapäällikkö Tomi Ikonen tuli huilaamaan ravintolaan Kunkkupilkin jatkoille. Tosin vetonaula oli jäänyt puuttumaan. Foxin piti tulla avaamaan tapahtuma, mutta se ei sopinut tähden aikatauluun.

– Olisi ollut mukavaa, jos neiti Fox olisi ollut mukana. Olisimme voineet järjestää vaikka mitä ohjelmaa hänelle.

Foxin Tahkolle paluun järjesti Ravintola Kunkun yrittäjä Janne Heikkinen.

Tällä kertaa mediamylläkkä jäi vaimeammaksi vuosikymmenien takaisesta, ja sekin oli silloin lähinnä miesten aikaansaamaa.

Huomiota ja markkina-arvoa silti herui Tahkon matkailukeskukselle.

– Aika hyvin saadaan kuluja pois, mutta kyllä tähän on saanut perheen joululahjarajat laittaa, Heikkinen tuumaili.

 

Keskiyö lähestyi, niin myös Samantha Fox

Uusimmat

Viihde

21.9.2018 Sutkaus

Kiss lopettaa kiertueet mammuttirundiin

20.9.2018 Sutkaus

19.9.2018 Sutkaus

18.9.2018 Sutkaus

17.9.2018 Sutkaus

Anu, 29, tubettaa harvinaisesta aiheesta: "Tuon esille pappilifestylea"

16.9.2018 Sutkaus

Savon Sanomien entinen Juhannusneito lauloi jatkoon Idolsissa

Danny lausui ratkaisevat sanat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.