Sarjakuva-Finlandia jaettiin, tuomari kritisoi tasoa

Sarjakuva-Finlandia-palkinto on tällä kertaa jaettu poikkeuksellisesti kahden taiteilijan kesken. He ovat Kati Kovacs albumillaan Kuka pelkää Nenian Ahnavia ja Heikki Paakkanen teoksellaan Amerikka.

Tuomarina toiminut taiteilija M.A. Numminen ilmoitti valinneensa yhden sijasta kaksi, koska sarjakuvavuosikerta 2010 ei ollut yhtä hyvä kuin aiempi vuosi. Numminen teki valintansa kymmenen finalistin joukosta.

Numminen kertoo arvostavansa Kovacsin kirjaa jo nuoruutensa mieltymysten perusteella. Kirja tarjoaa outoutta ja yllätyksiä sekä viehättävää kuvitusta.

Paakkanen taas luo kutkuttavia kontrasteja Yhdysvalloista ja käyttää kliseitä huvittavasti. Amerikka-kirjan piirrosjälki poikkeaa ilahduttavasti valtavirrasta.

Kovacs ja Paakkanen saavat kumpikin puolet 5 000 euron palkintosummasta. Palkinto julkistettiin Tampere kuplii -sarjakuvafestivaalilla perjantaina. Vuotuinen Sarjakuva-Finlandia jaettiin neljännen kerran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

”Lähetyssaarnaaja” taivaalla – Pasi Pirttikoski hyppää ennätyksiä ja levittää kupukuviohyppäämisen saloja

11.8.2020 Sutkaus

11.8.2020 Fingerpori

10.8.2020 Sutkaus

9.8.2020 Sutkaus

Lupaavia löytöjä koronalääkkeeksi: "Olemme tunnistaneet muutamia lupaavia pareja"

8.8.2020 Sutkaus

7.8.2020 Sutkaus

6.8.2020 Sutkaus

5.8.2020 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.