Seiska: Salkkareiden kestotähti antaa häiden odottaa vielä 40 vuoden avoliiton jälkeen – kaipaa erityisesti yhtä sarjan hahmoa

Tv:n kestosuosikissa Salatuissa elämissä Ismo Laitelaa esittävällä Esko Koverolla, 61, ei ole ollut kiirettä alttarille. Seiskan mukaan Kovero on ollut puolisonsa kanssa 40 vuotta avoliitossa.

– Menemme naimisiin, kun sopiva hetki ja kirkko löytyy. Puoliso ei ainakaan ole missään vaiheessa painostanut. Pitkässä suhteessa pitää osata antaa kumppanille omaa tilaa ja aikaa.

Hänen mukaansa mahdolliset häät ovat yksityiset ja pienet.

– Puolisoni ei halua julkisia häitä, hänelle riittää pienemmätkin.

Kovero on ollut mukana Salatuissa elämissä sarjan alusta asti tammikuusta 1999. Oman hahmon lisäksi yhdestä toisesta hahmosta on tullut tärkeä.

– Täytyy myöntää, että olen kaivannut Jarmo Kosken esittämää Seppoa. Ismo ja Seppo olivat erottamaton parivaljakko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

12.11.2019 Sutkaus

Sutkaus

10.11.2019 Sutkaus

Kätfish julkaisi debyyttialbuminsa – Laulaja levystä: Rempseää twistiä ja muutama syvällisempi kappale

9.11.2019 Sutkaus

8.11.2019 Sutkaus

”Simpauttaja” kulkee aina Ahti Kuoppalan mukana – "Junissa ukot alkoivat tarjota ryyppyjä"

7.11.2019 Sutkaus

Sutkaus 6.11.2019

"Minulle naurettiin, kun menin pyytämään starttirahaa yritykselleni", kertoo yrittäjä, jolla on nyt alallaan maailman suurin bisnes

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.