Sir Elton John ei yltänyt Stingin yleisömääriin

Pori Jazz keräsi tänä vuonna noin 57000 maksanutta kävijää. Se oli festivaalin budjetoitu tavoite, joka kattaa kulut ja jättää jotain käteenkin, summaa tiedottaja Mikko Peltola.

Tämänvuotisten konserttien suurin yleisömagneetti oli Sir Elton John, joka veti Kirjurinluotoon yli 25 000 ihmistä lauantai-iltana. Lipun ostaneita heistä oli 21 000.

Brittikonkari jäi siis vuosien 2006 ja 2008 täkyistä Stingistä ja Santanasta, joiden konsertteihin myytiin yli 30 000 lippua.

Elton John liittyi Pori Jazzin kaikkien aikojen kalleimpien artistien kolmen kärkeen, arvioi toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. Kallein tähän mennessä on hänen mukaansa ollut Stevie Wonder. Myös Sting, Paul Simon ja Santana maksoivat festivaalille pitkän pennin.

-Mutta tähdet ovat investointi. Heillä rahoitamme kaiken muun: ilmaiskonsertit, klubit ja lasten festivaalin, Leppäkoski linjaa.

Sir Elton aloitti konserttinsa luontevasti Saturday Night's Alright For Fightingilla ja tarjoili sen kuluessa lukuisia muitakin vanhoja hittejään Goodbye Yellow Brick Roadista Rocket Maniin ja - yleisön suureksi riemuksi - Crocodile Rockiin.

Kiertueen nimikin on Greatest Hits Tour. Encorena kuultiin herkät Daniel ja Your Song, jotka edustivat ehkä muutoin hieman liian loppuun asti hiotun makuisen konsertin parasta antia.

Illan aikana hyväntuulinen artisti esitteli myös uusimman The Union -albuminsa tuotantoa. Hän julkaisi levyn viime vuonna yhdessä idolikseen mainitsemansa Leon Russelin kanssa.

"Jo Stance Sir Eltonia parempi"

Kaikki neljä päivää Kirjurilla viettänyt porilainen Taru Jussila ei nosta Elton Johnia tämänvuotisen konserttitarjonnan kärkeen.

-Alku jätti kylmäksi, mutta loppua kohti konsertti parani. Parhaita tänä vuonna olivat Mos Def teltassa ja Jo Stance ja Tomppa (Tom Jones) Kirjurinluodossa. Varsinkin Jo Stance yllätti positiivisesti.

Syntymäpäiviään lauantaina juhlinut Jo Stance alias Johanna Frösti lämmitteli mainion bändin kera yleisöä ennen Elton Johnia ja saikin temmattua väen tanssimaan.

Tänä vuonna Pori Jazz järjestettiin viikkoa aikaisemmin kuin tavallisesti eurooppalaisten yhteistyöfestivaalien ja artistien kiertueaikataulujen takia. Ensi vuonna festivaali siirtyy takaisin normaaliin aikaansa eli viikkoa myöhemmäksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pori Jazzeilla nujakoitiin

Uusimmat

Viihde

Sveitsiläismiljonääri toi upean 35-metrisen jahtinsa Kuopioon – katso kuvat

23.9.2019 Sutkaus

22.9.2019 Sutkaus

21.9.2019 Sutkaus

Taas on kaloilla kokoa – uistimeen tarttui 1,5-kiloinen kuhakörmy, katso kuvat eri saaliista!

20.9.2019 Sutkaus

Seiska: Jäyhä savolainen toimitusjohtaja on mysteerimies myös vaimolleen

19.9.2019 Sutkaus

18.9.2019 Sutkaus

Juhani, 29, huomasi, että ihminen luo itse rajoitteensa – nyt mies lähtee kiertämään maailman ympäri ilman lentokonetta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.