Sisko ja sen veljet

Nordinin sisarusparvesta kokoaisi helposti perheorkesterin. Siiri Nordin , 29, ja Reino Nordin , 26, ovat valtakunnallisesti kyntensä jo näyttäneet. Perässä tulevat hyvää kyytiä nuoremmat Franka , 22, ja Boris , 24.

Taiteellisuus on Nordineilla periytyvää. Isä Antti Nordin on kitaristi, Siirin ja Reinon äiti Metti Nordin on teatterin lavastaja, Frankan ja Boriksen äiti Siboné Oroza on etelämaalaista tangoa tulkitseva laulaja ja isoäiti Outi Heiskanen arvostettu kuvataiteilija.

Voisi ainakin kuvitella, että näistä taustoista joku taiteellinen palo saa alkunsa. Musiikki tarrautui Nordinin sisaruksiin isästä.

- Isä hommasi meille kaikille ensimmäiset instrumenttimme. Ei meistä kukaan lapsena ajatellut ryhtyvänsä muusikoksi. Niin paitsi minä, joka kuusivuotiaana halusin rumpaliksi. Se oli sitä kuusivuotiaan päämäärätietoisuutta, Siiri Nordin sanoo.

Kitaraa soittava Boriskin tarttui soittimiin jo heti, kun oppi ottamaan ensimmäisiä askeleita.

- Tuntui jotenkin niin luontevalta, hän toteaa.

Boris on pikkuisen ottanut etäisyyttä muuhun sisarusparveen. Hän asuu nykyisin Outokummussa ja opiskelee musiikkia Joensuun konservatoriossa.

- Ajattelin vielä jokin aika sitten, etten koskaan muuta stadista mihinkään, mutta täällä sitä ollaan, Boris sanoo valmistautuessaan keikkaan yhdessä sisarensa Siirin kanssa.

Kotoa musiikin ilo Jokaisella sisaruksella on jossain määrin toisistaan poikkeava musiikillinen suuntautuneisuus, vaikka musiikkimaussa ei suurta eroavaisuutta olekaan.

- Luulen, että ne erot löytyvät tuntemuksista, siis siitä, mille musiikille kukin meistä on altistunut. Ei meitä mihinkään tyyliin tai musiikin lajiin ole kasvatettu. Olemme saaneet kotoa ainoastaan musiikin ilon, Siiri Nordin toteaa.

Jos jotain pienen pientä eroa haluaa etsiä, niin rytmikkääseen reggae-musiikkiin suuntautunut Reino Nordin poikkeaa ainakin jossain määrin muista sisaruksista.

- Reinoon verrattuna me muut olemme suorastaan flegmaattisia. Reinohan on vähän sellainen ADHD-tapaus, Siiri Nordin veistelee näyttelijänäkin kunnostautuneesta veljeään.

Villieläimiä jäällä Siiri ja Boris ovat nyt löytäneet yhteisen sävelen. He tekevät yhdessä biisejä, kiertävät yhdessä suomalaisia klubeja ja suunnittelevat yhteistä levyä.

Demokratia ja henkilökemia toimivat tässäkin perheprojektissa - samoin luottamus. Vasta kun musiikki on siirtymässä levylle, Siiri Nordin antaisi mielellään jonkun kolmannenkin henkilön kuunnella lopputulosta.

- Levyntekovaiheessa tämä meidän keskinäinen kuplamme on rikottava. Joku on kutsuttava kuulemaan ja kertomaan, minkälaisia fiiliksiä se saa musiikistamme. Ei tämmöisessä tapauksessa voi luottaa ystäviin eikä varsinkaan musiikin ammattilaisiin, Siiri Nordin vitsailee.

Siiri Nordinin ja Boris Nordin Orozan yhteisen musiikin teemana on villi länsi. Parivaljakko kun oli päättänyt tehdä kantrimusiikkia vähän muilla kuin perinteisillä keinoilla. Yhdessä kappaleessa selvitetään piiritystilannetta, ja yksi kappaleista kertoo pimeän pelottavasta puolesta.

Pimeä ei Siiri Nordinia oikeassa elämässä juuri pelota, paitsi...

- Mökillä Mikkelissä saatan pimeätä jännittää, jos metsässä liikkuu karhuja.

Karhuvaara Mikkelin mökillä ei ole ihan hatusta temmattu.

- Kyllä siellä tunkiolla on joskus karhuja käynyt, ja viime pääsiäisenä olivat jäätä pitkin menneet karhu, kettu ja ilves, Siiri Nordin luettelee mökkinaapureitaan.

Kielimuuri murtui Siiri Nordin on levyillään vaihdellut paitsi musiikin lajeja myös kieltä. Killer-bändi teki englanninkielistä rokkia, sitten toiselle sooloalbumille syntyi suomenkielistä musiikkia, ja siinä välissä hän antoi äänensä Helmiä ja sikoja -elokuvan hittibiisiin Sydämeni osuman sai.

- Minulla on ollut aina omanlainen tapa tehdä musiikkia. Ja se johtuu siitä, etten ole koskaan opiskellut musiikkia, Siiri Nordin kertoo.

Siiri Nordin on kaiken lisäksi huomannut, kuinka vaikeata on synnyttää suomenkielistä laulutekstiä.

- Nyt kun tehtiin Boriksen kanssa englanninkielistä musiikkia, huomasin, että tahti on ihan toisenlainen. Se on ihan käsittämätöntä, kuinka sitä tekstiä tulee ihan loputtomasti.

Uusimmat

Viihde

20.11.2018 Sutkaus

Mikä on puujalkavitsi? Veikko vastaa

19.11.2018 Sutkaus

Kun on morkkis ja masentaa: AA-PUU-VA Miss Suomi Alina Voronkova!

Alina Voronkova: "Olen reippaasti ilmoittanut, että pitäkääpä minut mielessä"

18.11.2018 Sutkaus

Kuopion musiikkilukio 50 vuotta

17.11.2018 Sutkaus

16.11.2018 Sutkaus

15.11.2018 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.