Solmublues soi kansainvälisesti Pieksämäellä

Bluesmusiikkia eri maista on luvassa Pieksämäellä viikonvaihteessa järjestettävillä perinteisilla festivaaleilla.

Savonsolmu Beach & Blues Party viettää samalla 15-vuotisjuhliaan. Puolestaan 10-vuotisjuhlakiertueellaan on SF-Blues, jonka alkuperäisestä kokoonpanosta Pieksämäellä esiintyvät Pepe Ahlqvist ja Heikki Silvennoinen. Lisäksi mukana on nyt Dave Lindholm.

Viikonlopun festivaali huipentuu lauantaina klo 17 alkavaan pääkonserttiin hotelli Savonsolmun rantalavalla.

Konsertissa esiintyvät SF-Bluesin lisäksi tanskalainen Tim Lothar sekä brittiläinen duo Papa George & Alan Glen.

Tim Lothar on palkittu vuonna 2008 Tanskan parhaana bluesartistina.

Solmubluesin yleisölle vuoden 2008 esiintymisestä tuttu kitaristi-laulaja Papa George keikkailee tällä kertaa bluesharpisti Alan Glenin kanssa. Glen tunnetaan yhtyeistä The Yardbirds ja Nine Below Zero.

Mukana on myös Pekka Kokkonen Blues Band. Kvartetti sai aikanaan kulttibändin maineen kiertäessään Suomea vuoden 1995 jäähyväiskeikkaansa asti.

Uudelleen aktivoiduttuaan bändi on laajentanut peruskokoonpanoaan bluesharpisti-laulajalla.

Pääkonsertin juontaa tänä vuonna Dj Nite. Ennen pääkonserttia hän soittaa musiikkia bluesvinyyleiltä.

Lauantain pääkonsertin jälkeisellä ilta-klubilla esiintyy Tomi Leino Trio.

Pääkonserttia edeltävänä perjantai-iltana soitetaan akustisissa tunnelmissa.

Illan aloittaa pieksämäkeläinen Tap Jelly Blues Duo, jossa soittavat kitaristi-laulaja JP Sivonen sekä tapahtuman isäntänäkin tunnettu basisti Ipi Kaipiainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.